Pikaisesti kuulumiset vielä näin ennen joulua. Jokapäiväistä arkea Ilmat on olleet vaihtelevat, aamu-ja yöpakkasista sankkaan sumuun, sekä vesisateesta aurinkoisiin yli 10c-asteisiin päiviin. Joinain aamuina sai jopa skrapata auton ikkunoita. Talvi on todella täällä. Muuten elämä on ollut arkea, minuuttiaikataululla olen mennyt niin, että olen ehtinyt tehdä työt, harrastaa ja kuskata Mathiasta, kunnes migreeni muistutti, että…
Avainsana: kuulumiset
PIKKUJOULUT JA TALLIN UUDET ASUKKAAT
Joulukuu on alkanut ihan mukavasti. Jouluihmisenä olen nauttinut oman kodin tunnelmasta, koristelimme kodin jouluun Mathiaksen kanssa ja olen viettänyt iltoja jouluvalojen välkkeessä. Pikkujoulut Joulutunnelmaan pääsimme myös meidän Umbrian suomalaisten pikkujouluissa. Tänä vuonna tosin olimme vaan ulkona syömässä, pienessä kylässä olevassa ravintolassa. Yleensä olemme tehneet suomalaisia jouluruokia nyyttärimeiningillä, ja täytyy sanoa, että vaikka ilta oli ihana…
ARJEN HARMAA MARRASKUU
Marraskuu on ollut aikalailla vaan arkea. Toisaalta se on tehnyt ihan hyvää, ei mitään suurempaa suuntaan tai toiseen, eli ihan vaan sitä peruselämää. Työt ja hevoset Päivät on kulunut töissä maatilan puolella. Ilmat on olleet hyvin vaihtelevat, ja sadepäivinä olen laittanut hunaja- ja hillopurkkeja myyntikuntoon, pullottanut oliiviöljyä ja liimannut niiden etikettejä. Homma on edelleen vaiheessa,…
PITKÄ VIIKONLOPPU
Viime viikolla sain käden pois paketista, mutta koska sormi ei ollut parantunut, sain siihen toisenlaisen tuen. En saa taivuttaa sormea, mikä on edelleen murtunut ensimmäisen nivelen kohdalta, mutta saan sentään taas ajettua autoa, ja voin ottaa tuen pois suihkussa, pestä kädet jne. Helpottaa elämää huomattavasti. Viime viikonloppuna meillä oli pitkä viikonloppu, kun tiistaina 1.11 oli…
LOKAKUUN KUULUMISET; KUKKIA, RETKIÄ, MURTUNUT SORMI JA UUPUMUS
Lokakuun kuulumisia. Tämä kuuhan on mennyt omalta osaltani ns.sairaslomalla. Mursin vasemman käden nimettömän syyskuun lopussa, ja käsi on ollut paketissa koko kuukauden. Tänään on sitten viimeinen “sairaslomapäivä”, ja aion ottaa oikein iisisti ja nauttia tekemättömyydestä, ennen kuin huomenna on taas paluu arkeen. Äitini vierailu Äitini oli täällä pari viikkoa lokakuun alussa, ja uskaltautui ajamaan autoa,…
SYYSKUUSSA SATTUI JA TAPAHTUI
Syyskuun lopun kuulumisia, harrastuksia, töitä, eläimiä, maatilaa, ja kaikenlaista taas sattui ja tapahtui. Välillä mietinkin, että kuinka paljon ihmisen pitää jaksaa kaikenlaisia vastoinkäymisiä…? Stressi ja migreeni Koko syyskuun oli aikamoinen stressi, hommaa oli paljon ja Mathiaksen koulut ja harrastukset alkoi kesäloman jälkeen. Leollakin on ollut tosi paljon töitä, koska ravintolaan ei vaan löydy työntekijöitä, ja…
UUSI HEVONEN, ETRUSKIEN AIKAINEN PERUGIA JA KOULUN ALKU
Syyskuun alku on mennyt ihan hirveän nopeasti, ja tässä siihen syy, että miksi. Valmis talli Olemme rakentaneet koko kesän tallia, ja vihdoin se alkaa olla valmis. Sognador koeajoi sen muutamana päivänä, ja nykyään asustaa siellä jo täysipäiväisesti. Satulahuone on vielä vaiheessa, sinne on tarkoitus tehdä jokaiselle hevoselle oma soppensa, minne laittaa satulat, varusteet yms. Paikkoja…
KYLÄJUHLIEN, ARJEN JA SURUN ELOKUU
Elokuun kuulumisia, en ole niitä tainnut jakaakaan ollenkaan. Mehän olimme Suomessa heinä-elokuun vaihteen, ja kun tulimme takaisin kylällämme alkoi jokavuotinen sagra, eli kyläjuhlat, missä Mathias oli auttamassa. Kyläjuhlista kirjoitan erikseen juttua myöhemmin. Työt Elokuu on ollut aikalailla työntäyteinen, niin minulla maatilan puolella, kuin Leolla ravintolassa. Mathias taas on tehnyt aamupäivät kesäläksyjä. Olen hillonnut viikunoita, säilönyt…