Viime viikko oli arkea, oikein isolla aalla. Ainaista arkea Tajusin viime viikolla, että se ettemme tee elämässä mitään muuta kuin töitä, ei johdukaan ravintolasta ja sen kurjista työajoista. Leon ollessa lomalla ja ravintolan ollessa kiinni, emme tehneet koko loman aikana mitään arjesta poikkeavaa. Leolla ei ole koskaan ollut kahta viikkoa lomaa putkeen, vaan yleensä meillä…
Avainsana: kuulumiset
RAVINTOLAN KEITTIÖREMONTTI, TÖITÄ MAATILALLA JA PERHEEN RETKIPÄIVÄ
Viime viikolla elämä oli seesteisempää kuin aikoihin. Ilmat ei suosineet kovinkaan, aurinko taisi pilkahtaa kerran viikon aikana, mutta ei sentään ollut kylmä. Työt Ravintolassa alkoi keskiviikkona keittiöremontti, ja samalla Leolla parin viikon talviloma. Lomalta se ei toki kovin ole tuntunut, koska maatilalla on paljon rästissä olevia töitä, joita hän on tehnyt päivät. Suurin töistä oli…
HUOLI HEVOSESTA, VARKAITA RAVINTOLASSA JA BILETYSTÄ NELIKYMPPISILLÄ
Viime viikko oli taas täynnä tapahtumia, jotka olisin voinut jättää väliin, mutta onneksi sinne mahtui sentään jotain hyvääkin edes hieman tasapainottamaan korkeaa verenpainettani. Hevoset Viikko alkoi heppavanhuksen silmän kanssa, kun silmälääkäri kävi katsomassa tilannetta, ja totesi että silmä on leikattava. Leikkaus tapahtui paikan päällä, eli hevosta ei onneksi tarvinnut viedä klinikalle, mutta sen jälkeen sitä…
URHEILULÄÄKÄRI, MONONUKLEOOSI JA TALLITYTTÖ
Viime viikko meni aikalailla edelleen sairastaen ja sairasta hevosta lääkiten. Urheilulääkäri ja mononukleoosi Koko viikko meni heikossa olossa, en käynyt harrastuksissa, ja lepäsin alkuviikon oikeastaan kokonaan. Hoidin työt ja hevoset, mutta muuten otin iisisti sohvalla maaten. Mathiaskin oli edelleen puolikuntoinen, joten senkin harrastukset jäi väliin alkuviikosta. Lauantaina meillä oli urheilulääkärin tapaaminen, me käymme siellä kerran…
TALVI JA INFLUENSSA
Tammikuun viimeinen viikko lähti käyntiin mukavasti, pääsin maanantai-aamuna suunnitelmien mukaisesti jumppaan. Olo oli kohentunut joulusta asti sairastetun koronan jälkeen, ja mielikin oli suhteellisen pirteä. Mathias oli tosin kipeä, kuumeinen ja yskäinen, eli jäi kotiin nukkumaan. Talvi Kun tulin jumpasta alkoi satoi räntää, kun pääsin kotiin, meillä satoikin jo sitten lunta. Ja sitä satoi koko maanantain,…
KARANNUT HEVONEN, ULKOPUOLISUUS JA MIELEN KIEMURAT
Viime viikon piti olla paluu arkeen-viikko, mutta maanantai-aamu näyttikin, että ihan ei taas menisi viikko ilman yllätyksiä. Karannut puolisokea ja -kuuro hevonen Maanantai-aamuna heräsin klo6.40 siihen, että hevoset hirnuivat ulkona. Tajusin heti, että jotain on tapahtunut, vedin saappaat jalkaan ja takin niskaan, ja juoksin yöpuvussa ulos kylmää ja pimeään, vettäkin satoi. Huomasin että puolisokea ja…
HUONO TUURI JA UUSI LOOK
Yritän kirjoitella kuulumisia hieman useammin. Eli tässä viime viikon tunnelmia ja touhuiluja. Työt Töissä viikko oli aika rauhallinen, ilmat oli mukavat ja puuhailin maatilalla kaikenlaista aamu-, päivä, ja iltatallien lomassa. Varsa, joka satutti jalkansa uutena vuotena on jo onneksi hieman parempi. Sen lääkintää tietty hoidin, omistajansa kun oli viime viikon lomalla. Ja toisen asiakkaan puolisokean…
JOULU, UUSI VUOSI JA LOPPIAINEN, SEKÄ PÄIVÄT SIINÄ VÄLISSÄ
Aloin joulunviettoon aatonaattona käymällä kampaajalla useamman vuoden tauon jälkeen. Toiveena oli hieman lämpimämpi sävy, mikä olisi kuitenkin luonnollisen oloinen. Illalla otin lasin viiniä ja nautin jouluvaloista sekä koristeista sohvan nurkassa istuen. Jouluaatto Jouluaattona aamu alkoi aamutallilla, sieltä riensin nopeasti suihkuun ja valmistelemaan ravintolan puolella pöytää lounasta varten. Mathias ja Leo taas laittoivat keittiön puolella ruokia…