Viime viikko oli arkea, oikein isolla aalla.
Ainaista arkea
Tajusin viime viikolla, että se ettemme tee elämässä mitään muuta kuin töitä, ei johdukaan ravintolasta ja sen kurjista työajoista. Leon ollessa lomalla ja ravintolan ollessa kiinni, emme tehneet koko loman aikana mitään arjesta poikkeavaa. Leolla ei ole koskaan ollut kahta viikkoa lomaa putkeen, vaan yleensä meillä on viikko yhteistä kesälomaa, jolloin olemme reissussa, ja jouluna kolme päivää, joten tilanne oli meille aivan uusi.
Odotin koko kaksi viikkoa, että jotain tapahtuisi, menisimme jonnekin, näkisimme ja kokisimme jotain, mutta ei. Leolla oli hommaa koko ajan, tai sitten hänen ystävänsä, ja osa työntekijöistämmekin, pyöri tiluksilla tunnista toiseen, päivästä toiseen. Meille kotiinhan he eivät tule, eli sentään siellä sain oman rauhan, mutta eipä Leoakaan näkynyt kotona sen enempää kuin normaalistikaan.
Itse tein maatilan hommia, ilmat ei suosineet, vettä satoi ja oli kylmä, sekä kuskasin Mathiasta harrastuksiin ja koulusta kotiin. Valmentaja kävi liikuttamassa hevoset, muuten nekin sai nauttia sadepäivistä rennommin tarhoissaan.
Yhtenä iltana kävin Umbriassa asuvien suomalaisten kanssa pizzalla. Edes jotain pientä arjen keskellä.
Leffassa
Perrheen kesken kävimme leffassa, se kuuluu niihin harvoihin yhteisiin aktiiviteetteihimme kuukausittain. Leo ja Mathias meni katsomaan Ant-Mania, minä menin toiseen saliin katsomaan Tom Hanksin leffan. Ihan ensimmäiseksi saliin päästyäni kaadoin popcornini lattialle. Aina sattuu ja tapahtuu…
Kun mainokset alkoivat, niin eteeni ilmestyi kolme henkilöä, jotka väittivät että olin heidän paikallaan. Näytin lippuani, ja he valittivat kovaan ääneen, että olivat ostaneet liput jo monta päivää aikaisemmin ja halusivat paikan. Sanoin että siirryn, mutta se ei heille kelvannut, vaan heidän piti selvittää asia.
Vähän ajan kuluttua, kun leffa oli jo alkanut, he palasivat. Olivat tulleet leffaan vääränä päivänä, mutta lipunmyynnissä olivat saaneet vaihdettua paikat minun viereeni. Sille puolelle missä lattialla oli popcorneja, ja koska he eivät voineet istua minun toisella puolella, missä lattia oli puhdas, eikä koko rivillä ollut siis ketään muuta, he lähtivät hakemaan siivoojaa.
Siivooja saapui, ja ihmetteli että miten siellä voi olla popcornit lattialla, kun se oli illan ensimmäinen näytös, eikö edellisiltana oltu siivottu? Sanoin että minä kaadoin ne popcornit sinne. Hän siivosi ne, ihmettellen edelleen asiaa kovaan ääneen, johon vastasin yhteensä kolme kertaa, niin että varmasti koko leffasali kuuli, että se olin minä, joka ne sinne kaatoi. Leffaa oli siinä vaiheessa mennyt jo puolisen tuntia.
Loppujen lopuksi tämä kolmen kopla istui tyytyväisinä paikoilleen, mutta puhuivat ja kommentoivat koko loppuelokuvan ajan. Eivät olleet hiljaa hetkeäkään. Olipas taas kokemus!
Sunnuntailounas
Kävimme perinteisen lauantailounaamme sijaan sunnuntaina lounaalla. Omissa toiveissani oli, että olisimme mennyt jonnekin kauemmas, merenrantaan tms, kun ei ollut kiirettä kotiin, niinkuin yleensä lauantaisin, mutta koko päivän satoi kaatamalla, joten päädyimme ihan vaan lähistölle, ja ennestään tuttuun ravintolaan.
Ja sunnuntai-illan iloksi katsoimme elokuvan kotona koko perheen kesken. Siinäpä se viikko sitten menikin.
Koko helmikuu oli aika mateleva kuukausi. Mekään emme poistuneet kotoa sitäkään vähää. Vettä satoi meilläkin niin usein ja paljon, ettei ollut mitään mieltä lähteä mihinkään. Onneksi teillä oli niinkin paljon ohjelmaa, kun su-lounas ulkona ja leffailta 🙂
Joo mä en kestä olla vaan kotona, ja vielä vähemmän kokata kaksi kertaa päivässä, joten käymme viikottain ulkona syömässä. Se onkin ainoa perheemme yhteinen aktiiviteetti.