Tammikuu on kääntynyt jo helmikuuksi, ja kuunvaihde meni kiireisissä merkeissä.
Tammikuun loppu
Tammikuun lopulla meidän piti mennä Dolomiiteille skimbalomalle, mutta Mathiaksen poikki menneen jalan takia jouduimme perua matkan. Sen sijaan kävimme yhtenä sunnuntai-iltapäivänä lähivuorellamme hieman haistelemassa vuoristoilmaa, ja katselemassa maisemia. Siellä 1200m korkeudessa oli vaan aikamoinen tuuli, ja visiitistä tuli lyhyt.
Tammikuun lopulla Leo ja Mathias veivät minut myös katsomaan koiranpentuja. He ovat jo pidempään halunneet meille toisen koiran, ja roduksi olivat valinneet italialaisen cane corson. Sieltä sitten yhdeksän ruttunaaman joukosta valitsimme yhden, joka muuttaisi meille helmikuun alussa.
Tammikuussa alkoi myös Mathiaksen fysioterapia, mitä oli kolmen viikon ajan jokaikinen ilta klo18. Siihen lisäksi kundin mopokoulu kaksi kertaa viikossa, ja englannin iltapäivätunnit, sekä omat työni iltatallin parissa, aiheutti oikein minuuttiaikataulun iltapäiviksi ja illoiksi kuunvaihteeseen. Läksyt Mathias sai tehtyä vasta illallisen jälkeen, ja pääsi nukkumaan hieman ennen puolta yötä.
Helmikuun alku
Töiden lisäksi hieman myös ratsastin, pelasin tennistä ja jumppasin vointini mukaan. Edelleen ei ole kivutonta päivää, mutta pyrin elämään normaaliarkea kivuista huolimatta.
Ilmat taas on ollut erittäin vaihtelevat, sumuisesta pakkasiin ja aurinkoisesta tuulisiin päiviin. Tammi-helmikuunvaihteessa meillä onkin täällä kylmin aika vuodesta, mistä olen kirjoittanut jokunen vuosi sitten siihen liittyvän kansansadun i giorni della merla .
Teo nautti viimeisistä päivistään ainoana koirana, ja Stella-kissakin uskaltautui vielä sisälle.
Koiranpennut
Helmikuun alussa lähdimme hakemaan koiraa kotiin, mutta kyytiin lähtikin kaksi pentua. Perhe ei ollut löytänyt kaikille kotia, niinpä me otimmekin pentuja kaksi. Mayan ja siskonsa Dafnen.
Onpa heillä sitten seuraa ja turvaa toisistaan, ja Teo ei jää jalkoihin, isoja koiria kun ovat (kasvavat n.40kg kokoisiksi), sekä epäilin ettei Teoa muutenkaan niiden seura juuri kiinnosta.
Ja oikeassa olin, Teo välttää niitä. Ehkä osittain myös pelkää, ja osittain on mustasukkainen, mutta kai se niihin tottuu, kun vaihtoehtoja ei ole.
Pennuilla on tosin kotona oma boksinsa missä nukkuvat yön, Teo jatkaa nukkumista meidän sängyssä peiton alla. Eli aivan sen elämä ei ole muuttunut.
Kissamme Lara ja Stella myös välttelevät niitä, kun taas Pesco ei korvaansa lotkauta. Se tuli meillä juttuun myös edellisen ison koiran kanssa, mikä oli bokseri.
Nyt on sitten Mathiaksen fysioterapia ja mopokoulu ohi, eli saan iltapäiviin hieman lisää aikaa, tosin illat sitten meneekin kuskaten kundia karateen, kun hän pikkuhiljaa palaa harrastusten pariin. Tennis kuitenkin saa odottaa vielä ensi kuuhun, kun tämän kuun joutuu olemaan vielä hyppimättä ja juoksematta.
Pennut on kuitenkin tuoneet päiviin rutiininomaista rakennetta, aamulla nousen kukonlaulun aikaan viemään niitä ulos, Leo taas hoitaa illan viimeisen pissattamisen kun tulee töistä kotiin puolen yön aikaan. Minnekään ei voi mennä pidemmäksi aikaa, eli perheen miehet nauttii, kun en edes ehdottele päiväretkiä, museoita, näyttelyitä tai tapahtumia, mihin ne ei kuitenkaan edes tulisi.
Pennut on pakottanut myös itseäni hidastamaan, tulee otettua istumataukoja päivän mittaan pihalla katsellen niiden leikkejä.
Meillä olisi myös nyt karnevaalit täällä Italiassa, mutta tänä vuonna ne jää meiltä täysin väliin. Aiheesta voi kuitenkin lukea enemmän täältä.
Oikein hyvää laskiaista kaikille!
Suloiset pennut ja touhua niillä varmasti riittää.
Hienoja vuorikuvia. Niihin aina silmä tarttuu sillä rakkaus vuoriin on syvällä sydämessä. Kesällä taas pääsee muutamaksi viikoksi Alpeille patikoimaan.
Voi kuinka suloiset pennut, tuovat lisää iloa joka päivään:)
Voi kuinka suloiset pennut, ihania kuvia:)
Voi kuinka suloiset pennut 🙂