Suomesta kotiinpaluun jälkeen alkoi taas arki. Samalla Italiaan saapui myös kylmärintama, ja pari viikkoa ilmat oli epävakaiset ja epänormaalin viileät. Se ei toki itseäni haitannut, koska olen saanut tehtyä kaikkea, mitä kesäkuumalla ei jaksa. Aktiivinen elämä Olen ollutkin suhteellisen aktiivinen, varsinkin kun aputyttöni lähti lomalle meidän saavuttua kotiin, aikani on kulunut paljon tallilla hevosten kanssa….
Avainsana: kuulumiset
KOULUN JA KARATEN LOPPU, KESKIAIKAISJUHLAT JA BYROKRAATTINEN HELVETTI
Kesäkuun alku meni nopeasti ja hommaa riitti. Hevosen poislähtö Ylimääräistä hommaa teki yhden hevosen poislähtö. Asiakas päätti luopua hevosestaan, mutta siinä oli kaikenmaailman byrokraattista hommaa, minkä takia hevonen joutui odottamaan meillä 10 päivää ylimääräistä, sillävälin kun minä hoidin harva se aamu eri toimistoissa juoksemista ja asioiden hoitamista, koska omistaja oli töissä eikä siihen kyennyt. Täytyy…
TOUKOKUUN LOPUN KUULUMISET; TYÖTÄ JA HUVIA
Täällä ollaan taas kuulumisten kanssa. Aika kuluu jotenkin niin nopeasti, ja hommaa on riittänyt, niin etten ole ehtinyt istahtaa koneelle, saati sitten selvittää miten saada kuvat kivasti näkymään kollaasina mobiililaitteilta lukiessa, joten mennään edelleen näin. Pahoittelen. Työt ja eläimet Ensin työt ja sitten huvit… Ravintolassa olemme laittaneet ulkoterassia, vaikkakin ilmat oli koko toukokuun sateiset ja…
PALUU TAUOLTA KUULUMISINEEN
Blogissa on ollut hieman taukoa teknisen vian takia, mitä en saanut aikaiseksi hoitaa alta pois, kunnes yksi teistä lukijoista otti minuun yhteyttä ja lupasi katsoa mistä kiikastaa, ja hän hoiti asian 10minuutissa. Ihan mieletöntä, että tällaisia ihmisiä on olemassa, jotka auttaa ventovierasta, mutta hänen sanojensa mukaan halusi auttaa, kun aihe on niin hieno. Veti sanattomaksi!…
KEVÄTVÄSYMYS, RANTALOUNAS JA SUNNUNTAIN VAPAA AAMUPÄIVÄ
Työt ja hevoset Pääosinhan elämä on toki arkea, ja kun on ravintola ja hevosia, niin syötettävää ja töitä riittää. Leo on töissä n.10-14h päivässä, itse teen töitä huomattavasti vähemmän, mutta hevosten takia joudun olemaan paikalla aamulla, päivällä ja illalla, eli siinä välissä on aina muutama tunti vapaata, jolloin ehdin hoitaa kotityöt sekä kaikki metatyöt, Mathiaksen…
MIGREENI, MAASTOLENKKI JA ISÄNPÄIVÄ
Viime viikko meni nopeasti, koska makasin maanantaista torstaihin sängyssä migreenin kourissa. Toki hoidin työt, mutta muuhun en sitten oikein kyennytkään. Harrastukset jäi väliin, niin minulta kuin Mathiakselta, alkuviikolta, ja Mathias touhusi sitten muita juttuja Leon kanssa maatilalla minun levätessäni. Torstai Torstaina oli onneksi jo parempi olo, ja kävin kirjanpidon, aamutallin ja hevosten liikutuksen jälkeen hakemassa…
KIIRE, KIRKOT JA KEVÄÄN ODOTTELUA
Viikko 10 oli kiireinen viikko, poltin kynttilää oikein huolella kummastakin päästä, mikä tietenkin kostautui loppuviikosta. Työt Töissä oli erikoinen viikko sen puolesta, että yksi asiakkaani hevosista on todennäköisesti lähdössä vuokrahevoseksi muualle. Meillä hevonen on seissyt tarhassa kohta kolme vuotta, ja nyt viikon aikana omistaja päätti laittaa sen hommiin, niin että vuokraaja voisi sitä kokeilla. Eli…
TYÖTÄ JA ELÄMÄÄ KOTONA
Viime viikosta tuntuu olevan ihan ikuisuus, mutta muutaman kuvan ja sanan kera yritän muistella viime viikon kuulumiset. Työt Ravintolassa tehtiin edelleen remonttia. Työmiehet oli aamusta iltamyöhään hommissa, jotta saivat sen siihen kuntoon, että keittiöfirma tuli kasaamaan keittiötä, ja ravintolan auki keskiviikoksi. Tiistaina he ottivat paketit auki, ja koska meillä harvemmin menee asiat niinkuin odottaa, niin…