Suomesta kotiinpaluun jälkeen alkoi taas arki. Samalla Italiaan saapui myös kylmärintama, ja pari viikkoa ilmat oli epävakaiset ja epänormaalin viileät. Se ei toki itseäni haitannut, koska olen saanut tehtyä kaikkea, mitä kesäkuumalla ei jaksa.
Aktiivinen elämä
Olen ollutkin suhteellisen aktiivinen, varsinkin kun aputyttöni lähti lomalle meidän saavuttua kotiin, aikani on kulunut paljon tallilla hevosten kanssa.
Lisäksi olen käynyt joogassa, pelaamassa tennistä ja kävin kokeilemassa beach volleytakin ensimmäistä kertaa koskaan. En ollut siinä kovinkaan hyvä.
Ja tietty kävellyt Teon kanssa. Lisäksi tein perusteellisen siivouksen, niin maatilan puolella kuin kotona, keräsin karhunvatukoita ja hoidin juoksevia asioita.
Siestan aikaan taas lepäsin. Olen nukkunut ihan mielettömästi, lomalta tultua yöunet on palautunut normaaleiksi 7h yöuniksi vuosien 4-5h unien jälkeen, mutta silti olen nukkunut 1-2h päiväunia. Lisäksi olen tehnyt palapeliä, katsonut TV-sarjoja, lukenut kirjoja ja ollut eläinten kanssa.
Kyläjuhlat
Elokuun alussa meidän kylällä alkoi kyläjuhlat, ne on 10päivää kestävät juhlat, missä syödään, juodaan ja tanssitaan. Kylämme sagra on suosittu, ja siellä on joka ilta ollut ihan täyttä. Pöytä piti varata hyvissä ajoin etukäteen. Joka ilta vaihtuu myös orkesteri, mikä soittaa lavatansseja, ja pubin puolella taas on disco-meininki.
Kylämme juhlilla on tarjolla perinteistä umbrialaista leipää, torta al testoa, mikä täytetään erilaisilla lisukkeilla, tai syödään lihan tai kalan seurana. Itse olin siellä neljänä iltana syömässä eri kokoonpanoilla, ja yhtenä iltana kävin pubin puolella.
Mathias taas oli siellä vapaaehtoistarjoilijana, ja hommien päätyttyä hengasi vielä pubissa kavereiden kanssa. Ikärajaa pubiin ei ole, vaan siellä on yhdessä sovussa vauvasta vaariin, vaikka se todella on kuin isompikin ulkoilmayökerho, DJneineen, baareineen ja alkoholitarjoiluineen sekä tanssityttöineen. Leo kävi hakemassa kundin kotiin, kun pääsi töistä klo01-01,30 pintaan.
Ensi viikolla taas on Italian juhannus, eli ferragosto, monelle se tietää ylimääräisiä vapaapäiviä, pitkää viikonloppua tai lomaa. Meille se tarkoittaa enemmän työtä, eli emme sitä juhlista millään tavalla. Jos kiinnostaa, ferragostosta voi lukea enemmän täältä.
Muuten kesä jatkuu edelleen, helteetkin palasivat. Koulut alkaa vasta 11.9, eli kuukauden verran olisi vielä kesäarkea jäljellä. Yritänkin nyt ottaa loppukesän iisimmin, ja ladata paukkuja syksyn ja talven varalle.
Beach valley on muuten mielestäni varsin vaikea laji, siinä on vaikeaa olla heti hyvä, jos ei ole pelaillut lentopalloa. Itsein pidän silti tenniksestä ilman muuta enemmän. Ja taas tuo kyläjuhlameininki kuulostaa niin hienolta, miksi ihmeessä Suomessa ei voi olla vastaavaa…