Viime viikolla elämä oli seesteisempää kuin aikoihin. Ilmat ei suosineet kovinkaan, aurinko taisi pilkahtaa kerran viikon aikana, mutta ei sentään ollut kylmä.
Työt
Ravintolassa alkoi keskiviikkona keittiöremontti, ja samalla Leolla parin viikon talviloma.
Lomalta se ei toki kovin ole tuntunut, koska maatilalla on paljon rästissä olevia töitä, joita hän on tehnyt päivät. Suurin töistä oli satulahuoneen rakentaminen, mikä on jo aika kivalla mallilla. Satula- ja suitsitelineet puuttuu vielä, ne on kyllä tilattu.
Kävimme ostamassa myös 35 uutta hedelmäpuuta viime vuonna kuolleiden puiden tilalle, ja meidän apupoika alkoi istuttamaan niitä. Kun oli saanut homman valmiiksi, aloin katsella että minne hän on kaikki muoviruukut puista laittanut, kun niitä ei näkynyt missään, normaalisti ne kun olisi pitkin maita kunnes sanoisin että ne on korjattava pois. Hän vaan totesi että istutti puut ruukkujen kera. Ilmeisesti ei ollut tullut mieleen ottaa niitä pois… eli ei kun puut ylös, ruukut pois ja uudestaan puut maahan. Ja aikaa hommaan meni tietysti tuplasti.
Minä taas tein töitä eläinten parissa, ravintolan kirjanpitoa ja välissä ehdin jopa ratsastaa muutamaan otteeseen.
Pizzailta
Lauantai-iltana kävimme kaveriperheen kanssa ensin aperitiiveilla ja sen jälkeen pizzalla Assisissa. Käymme usein ulkona syömässä, mutta muiden ihmisten kanssa emme kuin pari kertaa vuodessa hyvällä lykyllä. Ilta oli oikein mukava siis, ja sosiaalinen elämä teki hyvää.
Perheen retkipäivä
Jos jotain rakastan niin retkeilyä, käydä katsomassa jotain uutta paikkaa, museota, nähtävyyttä tms. Niinpä kun kerrankin Leo ei ollut töissä sunnuntaina melkein vaadin, että haluan jonnekin. Ensin Mathias aloitti kriiseilyn siitä, ettei halunnut mennä minnekään, eikä Leokaan kovin innoissaan ollut, mutta taipui kompromissiin. Loppujen lopuksi pääsimme lähtöön myöhään aamupäivästä, ja otimme suunnaksi meiltä noin tunnin ajomatkan päässä olevan kylän missä emme ole aikaisemmin käyneet, ja missä olisi ollut Mathiaksellekin mieleinen nähtävyys. Kun olimme melkein perillä, tie oli poikki maratonin takia ja jouduimme kääntymään.
Jotta emme olisi tullut kotiin aivan tyhjin käsin, pysähdyimme matkan varrella luostariin, mutta se oli tietenkin mennyt jo kiinni lounasajaksi, koska olimme niin myöhään liikkeellä. Perheen miehet siis saivat huokaista helpotuksesta, he säästyivät museoilta, kirkoilta ja kävelemiseltä katsellen paikoja.
Matkalla kotiin pysähdyimme Schegginon kylään lounaalle. Kummatkin, niin kylä kuin ravintolakin, oli tuttuja jo ennestään. Pieni kylä vuoren rinteellä, missä todella ei ole muuta kuin pari kapeaa kujaa.
Lounaan jälkeen palasimme kotiin, ja loppupäivän jokainen tekikin sitten omia juttujaan; Mathias pelasi, Leo katsoi Tvtä ja minä tein maatilalla töitä. Se siitä perheen yhteisestä ajasta.