Täällä ollaan koronaeristyksissä edelleen. Päivät menevät saman kaavan mukaan, ja on aikalailla suoriutumista kaikista “pakko tehdä”-asioista. Olen kävellyt satoja kilometrejä viimeisen kuukauden aikana, ottaen ilon irti kauniista keväisestä säästä ja kuivuneista peltoteistä. Välillä olen ottanut myös fillarin alle, ja pyöräillyt, juoksu kun ei onnistu lonkkavaivan takia edelleenkään. Kevään merkit ovat herättäneet myös allergiat ja allergisen…
Avainsana: kuulumiset
EPÄTIETOISUUS JA YKSINÄISYYS
Moni odotti uutta vuotta kuin kuuta nousevaa koronavuoden 2020 jälkeen, toivoen että tilanne olisi muuttunut uuden vuoden mukana. Meillä ainakaan näin ei ole, päinvastoin, tuntuu että tilanne vaan pahenee ja kisakunto itse kullakin on aina vaan heikompi. Karanteenissa kotona jälleen kerran Mathias oli koulussa neljä päivää joululoman jälkeen, ja joutui karanteeniin hänen opettajansa ollessa covid-positiivinen….
JOULUKUUN KUULUMISET
Joulukuussa en jakanut ollenkaan kuulumisia, joten hieman niitä nyt näin vuodenvaihteen korvilla. Vapaa-aika ja harrastukset Sain kipsin kädestä marraskuun lopussa, ja tarkoitus oli alkaa heti hommiin Sognadorin kanssa, ja palata tennikseen, mutta lääkäri kielsikin käden rasittamisen toiset kaksi kuukautta, eli tammikuun loppuun asti pitäisi olla hissukseen vielä sen kanssa. Mutta sain sentään taas ajaa autoa!…
RAVINTOLAN REMONTTI JA RENTOUTUMISTA
Täältä koronarajoitteiden keskeltä on hieman vaikeaa kirjoittaa nyt mistään muusta, kuin omasta elämästä ja mietteistä, kun muita ihmisiä ei juuri nähdä, ja kaikki paikat on kiinni. Eli kuulumisia taas kuvien kera, jos jotakuta kiinnostaa. Ravintolan remontti Ravintolat menivät kiinni täällä myös lounailla, mutta voimme tehdä noutoruokaa. Näin ainakin 3.12 asti, luultavasti pidempään, sen verran noita…
SAIRASTAMISTA JA SEMI- LOCKDOWN
Viime viikolla toivoin mahdollisuutta levätä, ja sitä saa mitä tilaa; Mathias on ollut kipeänä, eli kotona ollaan oltu oikeastaan koko viikko, paitsi mitä nyt eläinlääkärillä kävin pariin otteeseen. Semi-Lockdown Tällä viikolla alkoi myös Italiassa semi-lockdown, eli teatterit, leffateatterit, punttisalit ja suurin osa liikuntaharrastuksista meni kiinni. Kahvilat ja ravintolat saavat olla auki klo5-18, ja klo18 jälkeen…
ELÄMÄÄ MUIDEN EHDOILLA
Välillä vähän kuulumisia, niitä en olekaan jakanut sitten Mathiaksen koulun alun, ja aikalailla on taas tapahtunut. Koulu ja koronatesti Mathias ehti olla viikon koulussa ja tuli kipeäksi. Kuume nousi 39c’ ja ohjeistuksen mukaisesti otimme yhteyttä lastenlääkäriimme. Eli jos on koronaviruksen oireita, on lääkäri se joka päättää mitä tehdä. Ja meidän lääkärimme päätti lähettää Mathiaksen koronatesteihin….
Aamujen usvaa ja unen voimaa
Syksy tekee tuloaan tännekin pikkuhiljaa. Ensimmäisinä merkkeinä on viileämmät aamut ja illat, sekä virkistävät sateet. Mutta on kyllä tervetullutta, koska meillä ei ole satanut koko kesänä sitten toukokuun. Ja luonto kiittää! Sekä minä, koska en enää jaksa niitä kuumia kesäpäiviä, kun aika menee sisällä istuen, ja ulkona saa tehdä hikipäässä kaiken sen, mitä on ihan…
Luopumisen tuskaa, uusia projekteja ja intuitiivista elämää
En ole jakanut kuulumisia nyt pariin viikkoon, oikeastaan ihan tarkoituksella, koska en halunnut kirjoittaa omasta voinnistani tms, mutta kai se on vähän avattava sitäkin, että miten täällä jaksellaan. Viimeiset kuukaudethan ovat olleet hyvin rankkoja, olen aikatauluttanut elämäni eläinten arjen ympärille, stressannut liikaa siitä mitä muut minusta ajattelevat, ja tehnyt liikaa kaikkea oman jaksamiseni äärirajoilla. Kehon…