En ole jakanut kuulumisia nyt pariin viikkoon, oikeastaan ihan tarkoituksella, koska en halunnut kirjoittaa omasta voinnistani tms, mutta kai se on vähän avattava sitäkin, että miten täällä jaksellaan.
Viimeiset kuukaudethan ovat olleet hyvin rankkoja, olen aikatauluttanut elämäni eläinten arjen ympärille, stressannut liikaa siitä mitä muut minusta ajattelevat, ja tehnyt liikaa kaikkea oman jaksamiseni äärirajoilla. Kehon stressitila ja ylikierroksilla käyminen on kuulunut viime kuukausiin niin, että sydänkin pamppailee miten sattuu.
Eikä tilanne ole valitettavasti parempi, sillä nukkuminen viime viikkoina meni niin huonoksi, etten nukkunut kolmea tuntia pidempään vuorokaudessa, ja nekin pikku pätkissä. Ja silti puskin eteenpäin. Tai ainakin yritin.
Hevonen ottaa tilanteesta kaiken irti
Ratsastuksen vaihdoin hevosen juoksuttamiseen, koska tajusin etten enää pysyisi selässä väsymykseltäni jos/kun hevonen lähtisi. Sittemmin juoksutuskin on jäänyt, koska hevonen on kai tajunnut etteivät energiani enää riitä, niin se teki stopin juoksutuksenkin suhteen, eikä siihen enää suostu. Hevoset ei todella ole tyhmiä eläimiä!
Tunnen kuitenkin suurta syyllisyyttä, että olen päästänyt tilanteen tähän pisteeseen, koska hevosen sairauden takia sen pitäisi liikkua joka päivä, mutta en vaan nyt siihen itse kykene. Kai se edes hieman liikkuu tarhassaan, ja päästän sen vapaaksi hehtaarin kokoiseen tryffeliaitaukseen päivittäin, missä voi nollata pahimmat energiansa. Ja toivon parasta.
Luopumisen tuskaa
Viimeisen kuukauden aikana Max-koiramme meni pikkuhiljaa niin huonoon kuntoon, että tämän viikon maanantaina jouduimme sanomaan sille hyvästit. Luopumisen tuska on ollut sydäntä raastaavaa, ja ikävä ei hellitä varmasti pitkään aikaan koko perheellä.
Milla kuitenkin pitää koira-arjessa kiinni, ja olenkin yrittänyt viettää enemmän aikaa sen kanssa leikkien ja kävelyillä, jotta se ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi. Hieman se on kuitenkin vaisu, ja varsinkin aamuisin kiertää koko kämpän katsomassa, jos Max olisi tullut takaisin.
Työt maatilalla
Migreeni on vaivannut tällä viikolla, samoin kuin vatsakipu. Maatilan työntekijäni on lomalla, joten olen joutunut tekemään kaikki maatilan hommat. Mutta ihan vaan ne pakolliset.
Tyttöä, jonka kaksi hevosta minulla seisoo pihassa Sognadorin seurana, on näkynyt kesän aikana vähän. Yhden käden sormilla voi laskea ne kerrat kun hän on hevosiaan käynyt katsomassa, ja silloinkin vartin kerrallaan.
Ja niinpä hänen tammansa käykin hieman ylikierroksilla, ja eilen sitten tarhaa siivotessani se yhtäkkiä lähti pukkilaukaan, ja potkaisi minua vahingossa sääreen siinä samassa. Onneksi ei mennyt luita poikki, eikä sattunut pahemmin, mutta aikamoinen mustelma on sääreen tulossa, ja käveleminenkin sattuu. Tuli mieleen, että universumi varmaan lähettää minulle merkkejään, että tulisi levätä, että alan todella olla siellä oman jaksamiseni rajoilla…
Intuitiivista elämää
Tällä viikolla Maxin kuoleman jälkeen olenkin ottanut iisimmin. Olen tehnyt hengitysharjoituksia, ja tuntenut, että olin ihan unohtanut hengittää viimeiset viikot. Olen joogannut, mihin minulla ei ole ollut kiinnostusta vähään aikaan. Olen syönyt mitä on tehnyt mieli, miettimättä dieettejä tms. Olen kuunnellut paljon äänikirjoja sängyssä tekemättä mitään muuta. Välillä itkenyt, välillä nukkunut. En ole pakottanut itseäni mihinkään muuhun kuin eläimistä ja lapsesta huolehtimiseen, muuten olen mennyt sen mukaan mikä milloinkin on tuntunut hyvältä.
Uudet projektit
Tosin nukkumista hieman häiritsee tällä hetkellä rakennustyömaa. Meillä nimittäin aloitettiin ravintolan laajennuksen tekeminen elokuun alussa, ja työmiehet on hommissa klo7.30-17. Ja illallahan on tietenkin sitten ravintolan meteli, ainakin puolilleöin asti, useimmiten myöhempään.
Rakentaminen tulee kestämään ensi vuoden puolelle asti, ja ravintolan laajennuksen lisäksi meidän pitäisi myös rakentaa pieni talli ja ratsastuskenttä, eli “miljoona” projektia taas meneillään samanaikaisesti.
Leo on edelleen töissä ympäripyöreitä päiviä, ja olen itseasiassa ollut hänen jaksamisestaan huolissani, koska ensimmäistä kertaa ikinä olen nähnyt hänet hyvin väsyneenä ja loppuunpalaneena. Koronan takia ei kuitenkaan tule kyseeseenkään että ottaisi lomaa, koska “juurihan tässä lomailtiin pari kuukautta”.
Paluu arkeen pikkuhiljaa
Mathias taas palasi päiväleirille viikon kotona olemisen jälkeen omasta tahdostaan. Siellä on kavereita ja uima-allas, missä polskia näissä helteissä. On siellä ainakin vielä ensi viikon. Tenniskin palaa kesätauoltaan, eli pikkuhiljaa palaamme arkiaikatauluun. Kesäläksyt on melkein tehty ja loppuloman voisi minun puolestani ottaa rennosti hänkin. Kesäloma kestää näillänäkymin 14.9 asti, jos/kun koulut silloin alkaa. Miten, se jää nähtäväksi.
Oikein mukavaa elokuun loppua kaikille!!!