Viime viikolla toivoin mahdollisuutta levätä, ja sitä saa mitä tilaa; Mathias on ollut kipeänä, eli kotona ollaan oltu oikeastaan koko viikko, paitsi mitä nyt eläinlääkärillä kävin pariin otteeseen.
Semi-Lockdown
Tällä viikolla alkoi myös Italiassa semi-lockdown, eli teatterit, leffateatterit, punttisalit ja suurin osa liikuntaharrastuksista meni kiinni. Kahvilat ja ravintolat saavat olla auki klo5-18, ja klo18 jälkeen puoleenyöhön asti saa tehdä noutoruokaa tai ruokaa kotiinkuljetuksella.
Tämä tietenkin aiheutti meillä ravintolassa muutoksia, ruokalista kun ei noutoruokana toimi, niin jouduimme miettimään eri vaihtoehtoja noutoruokaa varten. Samoin työntekijät on taas osa-aikalomautettuina, koska iltaisin ei ole enää töitä kuin muutamalle keittiössä.
Maatilan hommia
Maatilan puolella taas olen pullottanut Mathiaksen kanssa uutta oliiviöljyä ja hunajaa, nostanut maasta fenkolia ja kaaleja, sekä keittänyt kvittenihilloa.
Teimme ulos heinäverkoille paikat, nyt kun ei tarvitse hevosia enää auringolta suojata, niin niiden on kivempi olla ulkona syysauringossa eikä varjoisissa katoksissaan. Tai ainakin niin luulisin.
Halloween
Mathiaksen lempijuhla, Halloween, osui nyt sitten sairastamisen ja semi-lockdownin keskelle, mutta päätimme pitää omat juhlat. Koristelimme kodin, pelasimme kaksin pelejä pitkin päivää, katsoimme pari halloween-elokuvaa, söimme poppareita, hodareita, ja nautin lasillisen punaviiniä. Histamiineista viis!
Ihan mukava päivä ja ilta oli kuitenkin, vaikka ei tietenkään sama asia kuin olisi ollut kavereiden kanssa kiertämässä, ja sen jälkeen meillä ”kauhujen talossa” illallisella. Niinkuin oli tarkoitus.
Lokakuun mietteet
Näin kuun vaihteessa katsahdan aina mennyttä kuukautta, ja mitä tavoitteita asettaa tulevalle kuukaudelle.
Lokakuu meni nopeasti, ja oli itselleni hyvin rankka Leon karanteenin ja eläinten sairastamisten takia. Omaa aikaa ei oikeastaan ollut, ja nyt marraskuulle toivonkin hiljentymistä, hyvinvointia ja aikaa tehdä asioita, jotka tuovat iloa elämään. Tosin pitää ensin vielä miettiä, mitä ne voisi olla. Kaikki tuntuu jotenkin niin harmaalta ja tasaisen tylsältä juuri nyt.
Olen tehnyt myös paljon hommia pääni sisällä, lukenut elämäntaito-oppaita, kieriskellyt keski-iänkriisissäni, sekä miettinyt omaa identiteettiäni. Pohtinut sitä miten suomalaiset ja italialaiset näkevät minut niin erilailla.
Suomalaiset ystäväni näkevät minut avoimena, puheliaana ja sosiaalisena (sellaisena kuin itse koen olevani), kun taas suurinosa italialaisista tutuistani näkevätkin minut totisena, hiljaisena ja introverttinä (vastaukset pohjautuu Instagramissa tekemääni kyselyyn).
Kumpaa siis olen? Vai enkö osaa olla oma itseni Italiassa? Voiko Suomen sosiaalinen ja puhelias olla Italian introvertti ja hiljainen? Vastauksia minulla tähän ei ole, mutta tunnen itseni entistä yksinäisemmäksi.
Harva haluaa ystävystyä ihmisen kanssa, jonka kokee sulkeutuneeksi ja vakavaksi ihmiseksi. Ehkä tässä on siis selitys sille, etten ole kenellekään kelvannut kaveriksi. Mutta pitääkö minun muuttua muuksi, että kelpaisin jollekin? Se tuskin kantaa kovin pitkälle…
Näihin mietteisiin jään marraskuuksi, ja yritän edes itse oppia tykkäämään itsestäni. Helpommin sanottu, kuin tehty. Mutta yritän ainakin!
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja marraskuun alkua kaikille!
Sä oot ihana, Heidi 🙂
oih, Kiitos!!!
Onpa yllättävä tuo eroavaisuus suomalaisten ystäviesi ja italialaisten tuttujesi näkemyksessä siitä, millainen olet! Mietin, että onkohan eroissa jonkin verran osuutta sillä, että suomalaiset, joilta kysyit, tuntevat sinut paremmin? Itse viihdyn hyvin introverttien ihmisten seurassa, enkä koe sitä mitenkään huonona ominaisuutena.
Mietin tuota, että et kelpaisi italialaisille kaveriksi. Helposti sitä voi tulla tehneeksi olettamuksia, mutta emmehän voi tietää, mitä muut ajattelevat. Sinulla on ilmeisesti aikamoinen ajatusmyrsky meneillään. Toivottavasti saat rauhan, ja löydät myös Italiasta ystäviä.
Upeat Halloween-koristelut teillä! Ja kuulostaa ihanan rentouttavalta juhlinnalta. Siitä on vuosia, kun olen kurpitsan viimeksi kaivertanut ja se oli hauskaa puuhaa.
Luen monen suomalaisen blogista ulkomailla, että heillä on vaikeuksia saada paikallisia ystäviä. Tuskin sinussa Heidi on mitään vikaa. Kun ajattelen itseäni, olen ollut Suomessa aina liian vilkas, kovaääninen, puhelias, nauranut liikaa ja liian kovaa. Saksassa, jossa asun jo 28 vuotta, olen aivan normaali. Täällä on muitakin kovaäänisiä ja vilkkaita. Aluksi tunsin itseni täällä araksi, koska kaikki olivat niin itsevarmoja. Voiko olla, että italialaiset ovat luonteeltaan vielä vilkkaampia, puheliaampia ja kovaäänisempiä kuin sinä? Silloin vaikutat heistä hiljaiselta, mikä ei ole myöskään paha asia. Varmasti kulttuuriero vaikuttaa vastauksiin. En vastannut juurikaan kyselyysi, koska minusta kysymykset olivat niin mustavalkoisia. Ehkä ei kannata antaa sille merkitystä, mitä vastauksia sait, koska sinähän et ole mustavalkoinen tai harmaa, vaan “värikäs”. Löydät varmasti vielä oman tiesi. Ulkomailla asuminen ei ole koskaan helppoa ja suurinosa kokee jossain vaiheessa identiteettikriisin. Niin minäkin kävin 20 vuotta sitten ison ruljanssin ja löysin itseni takaisin. Mukavaa sunnuntaita. Anu alias Saksantantta
Olen seurannut blogiasi pitkään ja ihmettelen miten et löydä mitään positiivistä elämästäsi. Se mitä tuot esille Blogissasi olisi monelle hyvin antavaa ja mielenkiintoista. Anteeksi,jos kysyn, oliskohan , että sinulle ei riitä mikään tai et katso asioita monesta kulmasta? Eikö sinulla ole lähellä muita suomalaisia? Olen ymmärtänyt,että Perugian alueella asuu monia suomalaisia,etkö heistä ole saanut ystäviä? On todella ikävää,että et saa nautittua elämästä, josta näennäisesti ei puutu juuri mitään,
,paitsi positiivisuus. Yritä etsiä apua itsellesi, se auttaa myös perhettäsi.
p.s itse tiedän miten oma negatiiisuus vaikuttaa muuhun,siksi hain apua ja sain ja siksi ehkä kirjoita sinulle myös asiasta suoraan.
Kiitos kommentistasi, ja oikein mukavaa syksyä!