Toukokuun ensimmäisen viikon kuulumisia. Vappu Vappuaattona kävin kaverini kanssa opastetulla kartanokierroksella, ja illan vietin kotona yksin. Otin lasin shamppanjaa mansikoiden seuraksi, ja menin aikaisin nukkumaan sen enempää juhlimatta. Toukokuu alkoi epävakaissa keleissä. Vapuksi oli luvattu sadetta, mutta halusin osallistua viereisen kylän järjestämään vappukävelyyn, ja sadetta uhmaten lähdimme matkaan Mathiaksen kanssa. SIellä oli myös Mathiaksen entinen…
Kategoria: Kuulumiset
PÄÄSIÄISEN VIETTOA JA PIKKUREISSUJA
Hieman taas kuulumisia täältä, huhtikuu on mennyt ihan kauhean nopeasti, ja ei ole ollut aikaa istua koneella aikaisemmin, joten jaan nyt vähän myöhässä meidän pääsiäisen vietosta, ja muutamasta pikkureissusta missä olimme. Pääsiäinen Pääsiäisloma alkoi kouluista kiirastorstaista, mutta täällä ei pääsiäistä oikeastaan vietetä ennen sunnuntaita ja ensimmäistä pääsiäispäivää. Me kuitenkin aloimme jo ottaa rennommin, äitinihän oli…
HUHTIKUUN TAKATALVI, PALUU SOSIAALISEEN ELÄMÄÄN JA SAIRASTUMINEN
Pikaiset huhtikuun alun kuulumiset näin ennen pääsiäistä. Takatalvi ja karatekisat Huhtikuun alku oli hyvin viileä, saimme jopa lunta! Ei ollut todella keväästä tietoakaan, mutta työt jatkui normaalisti silti, samoin kun omat ja hevosen treenit, ja kävelyt koirien kanssa. Perus arkea siis. Mathiaksella oli karatessa muutaman vuoden tauon jälkeen kisat, joista kundi kantoi kotiin kultamitalin. Hyvin…
MAALISKUUN LOPUN KUULUMISET
Maaliskuun lopun kuulumisia hieman, vaikka aikalailla arjessa mennään, ilman minkäänlaisia irtiottoja. Hevosen kanssa sentään pientä edistystä, ja hieman myös oman fyysisen voinnin kanssa. Sosiaalinen elämä taas on täysin nolla, ja kevätväsymys vei voimat. Koti Maaliskuun puolella oli vielä lämmintä, kevät näytti olevan tuloillaan ja me laitoimme hieman terassia kuntoon. Kasasimme sinne katoksen, jotta kesän kuuma…
SODAN KAUHUA SEKÄ ARKEA JA RUTIINEITA
Helmi-maaliskuun vaihteen kuulumisia, vaikka aika hiljaiseksi on tämä maailmanmeno vetänyt täällä Italian suunnallakin. Sota ja pelko Kauhulla ja järkyttyneinä olemme katsoneet uutisia sodasta. En voi edes uskoa, että se on tottakaan, mutta valitettavasti totta se on. Toivoin niin, että pandemia pikkuhiljaa alkaisi helpottaa, ja pääsisimme elämässä jollainlailla eteenpäin. Ei todella olisi kaivattu sotia, ei tähän…
LEPOA, KODIN REMONTTIA JA TALLIPROJEKTIA
Jaan taas hieman kuulumisia täältä Keski-Italiasta, jossa mennään pikkuhiljaa kevättä kohti. Lepoa ja illanviettoa Edellisessä kuulumisissa kerroin ylikierroksilla käymisestäni, ja olenkin ottanut iisimmin nyt tämän alkukuun. Välillä se on tarkoittanut sohvalla makaamista, kirjan lukemista ja TVn katselua, useimmiten niiden asioiden tekemistä, jotka on vaan pakko tehdä. Ja välillä toki asioita, joita tykkään tehdä, puuhastella ja…
KORONA, KARANTEENI JA BOOSTER
Pari viikkoa on mennyt kotona, ensin koronakaranteenissa ja sen jälkeen rokotteen tuomassa kuumeessa ja kivussa. Hieman siis kuulumisia ja mietteitä tammi-helmikuun vaihteesta. Korona tuli taloon Toissa viikon tiistaina Mathiaksen koululta soitettiin, että poika on kipeä ja tulee hakea kotiin. Päätä särki, huimasi ja kuumettakin oli. Koronapikatesti oli selkeästi positiivinen. Korona oli tullut taloon. Ensimmäinen ajatukseni…
TÖITÄ, HARRASTUKSIA JA KAUPUNKIPYRÄHDYKSIÄ
Hieman kuulumisia, vaikka tämä vuosi onkin alkanut aikalailla vaan arkea eläen; töissä ja harrastuksissa. Muutama irtiotto kuitenkin, jottei ihan rutinoituisi liikaa arjen aikataulussa. Kaupunkipyrähdyksiä Parin viikon sisällä olemme poistuneet omilta tiluksilta muutaman kerran. Kävimme ensin Mathiaksen kanssa sumuisessa Perugian vanhassa kaupungissa viime viikonloppuna korttelikierroksella (siitä voi lukea enemmän täältä; https://heidinitalia.com/borgo-santantonio/ )ja samalla pizzalla. Ja eilen…