Pari viikkoa on mennyt kotona, ensin koronakaranteenissa ja sen jälkeen rokotteen tuomassa kuumeessa ja kivussa. Hieman siis kuulumisia ja mietteitä tammi-helmikuun vaihteesta.
Korona tuli taloon
Toissa viikon tiistaina Mathiaksen koululta soitettiin, että poika on kipeä ja tulee hakea kotiin. Päätä särki, huimasi ja kuumettakin oli. Koronapikatesti oli selkeästi positiivinen. Korona oli tullut taloon.
Ensimmäinen ajatukseni oli, ihanaa ei tarvitse kuskata kundia kouluun ja harrastuksiin ainakaan kymmeneen päivään, ja voi itsekin olla menemättä minnekään viiteen päivään. Vaan olla, tekemättä mitään. Toinen ajatus oli tietenkin jo sitten huoli pojan voinnista, ja kaikesta siitä paperityöstä ja testeistä, mitä korona tuo täällä mukanaan. Sekä minun ja Leon rokotteista, jotka osuivat siihen viiden päivään karanteeniin, johon jouduimme. Siirsimme siis kolmannet rokotuksemme.
Mathias oli eristyksissä omassa huoneessaan 10 päivää, ja kävi etäkoulua maanantaista perjantaihin klo8.10-13.40. Koko luokka kävi tietenkin testeissä ja ilmeni, että puolet olivat positiivisia. Meidän testit Leon kanssa jatkuivat negatiivisella linjalla koko karanteenin ajan. Kerran ilmojen salliessa grillasimme ulkona, ja söimme kaikki kolme kimpassa, muuten en poikaa juuri nähnyt kuin oven raosta.
Minä kävin karanteenin aikana kävelemässä tryffeliaitauksessa niin koirien kun hevosen kanssa, kun en voinut omalta mailta poistua. Joogasin ja siivosin. Tein maatilan hommia. Leo teki paperitöitä, ja jonkun verran puuhaili autotallissa omiaan. Viisi päivää meni oikeastaan nopeasti, Leo kävi ottamassa boosterin ja palasi töihin ravintolaan.
Omat mietteet
Havahduin kuitenkin omiin ajatuksiini, oliko tosiaan niin, että olin taas päästänyt itseni sinne suorittamisen ja stressaamisen kuiluun, mistä on niin hemmetin vaikea kiivetä ylös? Olin. Olin haalinut itse kaiken sen tekemisen pakkona tehdä, aloittaen heti aamusta aamusivujen kirjoittamisella, meditoinnilla ja vihreän teen juonnilla. Ne kuulemma aloittavat päivän oikealla tavalla, ainakin monen elämänhallintaoppaan mukaan, ja minä tietenkin halusin elää oikein. Ehkä olin elänyt tähän asti väärin, kun mikään ei tunnu miltään ja turhaudun vaan kaikesta.
Ja tietenkin koirat piti myös ehtiä lenkittää, hevonen juoksuttaa ja hoitaa kaikki muutkin eläimet. Syödä itse terveellistä ja ravinteikasta ruokaa, liikkua monipuolisesti, istua vähän, juoda paljon vettä ja yrttiteetä, alkoholia ei taas ollenkaan. Lonkan takia venytyksiä ja lihaskuntoa, psoasille taas joogaa ja hengitysharjoituksia. Lenkkeilyä laihtumista edistääkseni ja kuntoa kasvattaakseni, lonksuvasta lonkasta huolimatta.
Pitäisi olla myös luova, ja sitä varten vaan olla, antaa luovuudelle tilaa. Pitäisi lukea myös kirjoja, ja kuunnella äänikirjoja, koska niin paljon lukemista ja kuunneltavaa olisi listalla odottamassa, muttei kuitenkaan kuunnella jatkuvasti, jotta annan sille luovuudelle tilaa. Pitäisi pitää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin. Sekä siivota!
Ja tietenkin pitää hoitaa myös kirjanpito ja muut paperihommat, eli omat työni. Tässä kohtaa mieleni tosin muistuttaa, että muut ihmiset käy ihan oikeissa töissä 8h päivässä, ja ehtii tehdä kaiken. Jotkut vielä opiskelevat siihen päälle, viettävät perheen ja ystävien kanssa aikaa, joillain on jopa vapaapäiviä, ja silti he kykenevät kaikkeen. Eli ihan hiljaa nyt vaan Heidi.
Tekemisen ilo on paennut pakkoa taas karkuun. Olen hengästynyt jo aamusta, koska aloitan heti herättyäni miettimisen mitä pitää tehdä, mitä syödä, mitä ei syödä, miten liikkua, miten laihtua. Miten saada lonkka kuntoon, miten saada hevonen kuntoon, miten saada elämästä jotain irti. Eikä ajatukset hellitä vasta kun nukahdan illalla, silloinkin toki miettien mitä huomenna pitää tehdä, millä täyttää tunnit, ja missä se merkityksellisyyskin edelleen luuraa. Luovuuden kanssa varmaan jossain.
Booster
Ja niinkuin tilauksesta kolmannen rokotteeni jälkeen olin kipeä. Niin kipeä, että jouduin vaan makaamaan kolme päivää. Kuume nousi, päätä särki, keuhkoihin sattui ja kainalon imusolmukkeet turposi appelsiinin kokoiseksi. Edes suihkuun en voinut mennä, kun vesi sattui. Ja niin minä lepäsin. Makasin, katsoin Tvtä, nukuin, ja olin tekemättä mitään. Peruin tämän päivän hevosvaelluksenkin haikein mielin, ja lepään vielä tänäänkin. Huomenna sitten aloitan taas arjen, yrittäen hiljentää mieleni, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, tehdä sen verran kun jaksan ja haluan. Helppoa se ei varmasti taas ole, mutta ainakin yritän.
Mathiaskin palaa huomenna negatiivisen tuloksensa kanssa kouluun ja harrastuksiin. Mutta tänään otamme vielä iisisti. Oikein hyvää sunnuntaita kaikille!
Toivottavasti olet jo toipunut! Tämä aika on todella haastavaa, kun epävarmuudesta on tullut normaalia. Corona on muuttanut jopa meidänkin kylään ja tällä hetkellä lapsiperheet sairastaa.
Muistan sen kevään, kun pandemia alkoi. Ensin tuli ahdistus ja kun kaikki meni kiinni, ajattelin että ehkä nyt tulee mullekin vihdoin semmonen kesä, jolloin saan olla kesän kotona. Oma piha ja puutarha olis ollu paratiisi. Mitä vielä, epävarmuus ja aina muuttuvat rajoitukset ovat olleet jatkuvana möykkynä takaraivossa. Niin mennään varmasti taas seuraava kesäkausi🙈
Hei Merja, vointi on jo parempi, kiitos! Ja onhan tämä pandemia-aika aikamoista, itse elän taas toiveessa, että kesäksi tilanne jo helpottaisi. Muuten korona ei omaan arkeeni juuri vaikuta, eläinten keskellä ja kotona vietän päiväni muutenkin.