Herään kolmelta yöllä. Leo tuhisee vieressäni, Teo nukkuu selässäni kiinni kippuralla peiton alla, ja Milla tuijottaa minua sängyn reunalla, pitäisi ilmeisesti päästä ulos. Nousen ottaen varashälyttimen pois päältä ja päästän koirat ulos. Odotan, koiria ei kuulu. Lopulta vedän kengät jalkaani ja takin päälleni, ja menen alas koiria hakemaan, että pääsisin takaisin sänkyyn.
Uni vaan ei tule enää. Sydän muljahtelee taas oudosti. Miksi se ei voi lyödä normaalisti? Varsinkaan vasemmalla kyljellä ei voi maata ollenkaan, kun koko kylki muljahtelee. Ajatuksetkin alkavat lentää kuningatar Elisabethin gorgeista seuraavan päivän ruokiin, hevosesta ilmastonmuutokseen. Lopulta laitan kuulokkeet korville ja kuuntelen äänikirjaa aamuyön. Nousen viimeistään puoli seitsemältä, silmät ristissä ja kaikkea muuta kuin hyväntuulisena.
Teen aamupalan, ruokin koirat, puen päälle ja menen maatilalle hoitamaan eläinten aamutoimet. Ruokaa ja vettä eläimille, sekä tarhojen putsaus. Tulen takaisin kotiin, ja lähden koirien kanssa lenkille niin, että ehdin kotiin ennen kuin Leo lähtee töihin klo10.
Mathias on etäkoulussa klo 9-12.30, ja häntä ei voi jättää yksin kotiin. Kotona ollessa sitten siivoan, joogaan, pesen pyykkiä ja mietin miten minusta, ketterästä nuoresta naisesta, on tullut kömpelö keski-ikäinen nainen. Vaihdevuodetko tekee tuloaan? Senkö takia paino kasautuu kroppaan ihan eri paikkoihin kuin yleensä? Siksikö olen koko ajan väsynyt ja mitään ei jaksaisi, kehokin tuntuu painavan tonnin? Miksi tunnen eläväni jonkun muun kropassa?
Puolen päivän aikaan käyn maatilalla ruokkimassa eläimet, kerään munat ja kasvimaalta sadon, ja teen meille lounaan. Lounaan jälkeen teen ravintolan kirjanpidon, ja oman hevoseni kanssa treenin maasta käsin, haaveillen päivästä kun taas palaan sen selkään. Sateella taas nautin siestasta sohvalla elokuvia katsellen tai nukkuen. Perinteistä maatilaelämää.
Iltapäivällä leikitän koirat pihalla ennen kuin kuskaan Mathiaksen harrastuksiin, herra kun harrastaa kahta lajia, mitä näin koronaeristyksissä vielä saa; tennistä ja ratsastusta. Yksilölajeja kummatkin, ja ulkona. Harrastuksen aikana istun autossa odottaen ja kuunnellen äänikirjaa. Karate on onneksi tauolla, joten itsellänikin on pari vapaata iltapäivää viikossa. Silloin pelailemme, olemme pihalla tai puuhailemme omiamme.
Illalla ruokin eläimet ja tsekkaan että kaikki on kunnossa maatilan puolella. Laitan iltaruoan kotona ja syömme italialaisen mittapuun mukaan aikaisin, jo seitsemän pintaan. Yleinen vitsinaihe tuttujemme kanssa, samoin kun aikainen nukkumaanmeno. Laitan kodin kuntoon ja olen kuolemanväsynyt, vaikken ole juuri mitään tehnyt koko päivänä. Muutama tunti tuli roikuttua somessakin.
Leo on edelleen töissä, kun menen sänkyyn kirjan kanssa. Silmät lurpahtavat kiinni itsestään. Havahdun siihen, että Leo tulee kotiin puolen yön aikaan, kirja on tippunut lattialle ja Teo on kippuralla selkäni takana peiton alla. Onneksi saan vielä uudestaan unta, ainakin sinne aamuyöhön asti, kunnes sydän alkaa taas muljahdella.
Harmi nuo huonosti nukutut yöt. Itsekin välillä herään keskellä yötä, enkä saa unta uudelleen. Jotain keski-iän vaivoja vissiin 😉
Mutta täytyy sanoa, että otat todella hienoja valokuvia. Kerrassaan tekisi mieli solahtaa sisään kuvan maisemiin.