Helmikuu eteni hitaasti, melkein yhtä hitaasti kuin tammikuukin. Oikeastaan koko alkuvuosi on madellut, kuin kastemato konsanaan, ja päivät on ollut yhtä selviämistä aamusta iltaan.
Työt
Päivät on mennyt aika pitkälti töissä hevosten kanssa. Yhden vapaapäivän vietin, se oli karkauspäivänä. Edes helmikuun aikana sairastettu angiina ei antanut mahdollisuutta sairastaa rauhassa kotona. Onneksi antibioottikuuri auttoi aika nopeasti.
Maatilalla leikattiin myös oliivipuut, mitä keleiltä kykeni, ilmat kun oli koko helmikuun hyvin vaihtelevat parista aurinkoisesta päivästä sateeseen sekä kylmään ja kovaan tuuleen.
Koirat
Pennut kasvaa kovaa vauhtia, ja vaikka alkavatkin olla kooltaan isoja, niin pieniähän ne ovat vielä ja pissaa jokapaikkaan aivan mahdottoman määrän.
Kädet onkin ihan rakoilla lattioiden pesemisestä, mitä tapahtuu valehtelematta ainakin kolmekymmentäkertaa päivässä. Odotan innolla, että kevät koittaa, jotta koirat voivat olla ulkona. Nyt näin sateella ne vain katsovat ovelta, ja kääntyvät takaisin sisään.
Teo taas viikon verran joutui käyttämään kauluria, kun sai parin aurinkoisen päivän jälkeen allergisen silmätulehduksen. Muuten se alkaa tottua pentuihin pikkuhiljaa, nukkuvatkin jo kimpassa sohvalla, ja leikkivät Teon pitäessä jöötä pennuille.
Mathias
Mathias palasi karateen, missä on aloittanut treenit pikkuhiljaa. Vielä ei tee potkuja tai juokse ja hypi, mutta muuten tekee hyvää treeni, ja tietty karatekaverit myös.
Mopokoulun teoriaosuuskin on nyt käyty, ja Mathias on aloittanut ajotreenit itsekseen pitkin meidän peltoja. Mopokortin saa siis Italiassa 14-vuotiaana, minkä hän täyttää toukokuun lopulla. Sen jälkeen sitten teoriakoe, ja kun sen on saanut läpi, niin voi aloittaa ajotunnit liikenteessä. Teoriakokeesta on 6kk aikaa tehdä ajokoe.
Sosiaalinen elämä
Sosiaalinen elämä on rajoittunut omaan perheeseen, muutaman kerran kävimme perheen kesken syömässä ulkona lauantailounaalla.
Elämässämme ja arjessamme olevat ihmiset ovat oikeastaan kaikki asiakkaita tai työntekijöitä, tai olen itse asiakas, eli yhteinen tekijä on raha. Myös palveluksia pyydetään, ihan puolituttujenkin kanssa, mikä on asia mihin en varmaan ikinä täällä Italiassa totu. Puhelin ei juuri piippaa, jos ei joku jotain tarvitse.
Heidi kuntoon-kampanja
Mulla oli tavoitteena ja toiveena saada itseni kuntoon 45-vuotissynttäreiden kunniaksi, mitä vietän toukokuun alussa. Olen koko aikuisikäni laihduttanut, stressannut painostani ja koostani, ja toivoin että oppisin elämään toisin. Olemaan pienempiruokainen, energisempi, hyväntuulisempi, laihempi.
Niinpä koko viime vuoden tsemppasin, treenasin mitä sairastamisilta kykenin, katsoin mitä suuhuni laitoin, mutta mikään ei ole muuttunut. Päinvastoin paino on vaan noussut, ja vaikka osa siitä varmasti onkin lihasta, niin mieli on ollut maassa ja voimat vähissä, kun tuntuu ettei mikään onnistu, ja vaatteet ei mahdu päälle.
Edelleen käyn kolme kertaa viikossa lihastreeneissä, kaksi kertaa pelaamassa tennistä, ratsastan 4-5 kertaa viikossa ja joogaan, venyttelen ja teen kehonhuoltoa harva se päivä. Ja mietin, että pitäisi varmaan käydä myös uimassa ja juoksemassa, jotta kunto nousisi. Mutta missä välissä? Ja olen niin väsynytkin, että miten jaksan?
Ja sitten tuleekin hetki, etten enää jaksa. Lepään normaalia enemmän, minkä jälkeen en pääse taas liikkeelle. Selkä vetää jumiin samantien, migreeni iskee ja joka paikkaan sattuu.
Niinpä päätin alkuvuodesta, etten voi enää elää näin ja kävin lääkärillä, joka määräsi erilaisia kokeita. Ja niin alkuvuoden aikana useamman vuoden kipuilut, ihmeelliset oireet, ja omankin uskon loppuminen siihen ettei vika ole vain korvien välissä, sai nimen; fibromyalgia.
Nyt yritänkin löytää tasapainon kaikkeen. Liikkua päivässä tunnin, en kolmea ilman vapaapäiviä, syödä monipuolisesti, mutta kohtuudella, levätä ja palautua päivittäin, vetämättä itseäni piippuun.
Eli Heidi kuntoon-kampanja sai uuden käänteen; kohti kivuttomampaa elämää.
Oikein mukavaa maaliskuuta kaikille!
Kiitos! Kevättä kohti täälläkin mennään, lumen ja jäätikön keskellä. Teillä on jo niin ihanan keväistä, jopa kesältä näyttää.
Täälläkin kipuillaan nivelrikon, ihosyövän ja laihduttamisen kanssa.
Tsemppiä kevääseen! Eeviregina.
Voimia ja tsemppiä kovasti Eeviregina!!! Nautitaan aurinkoisista kevätpäivistä!
Heippa Heidi!
Seuraan sun kuulumisia ja tarinoita.. arvostan miten rehellisesti kerrot myös mitä oikeasti kuuluu. Kiitos siitä. Liikaa on kiiltokuvamaalailua interwebsit & somet täynnä.
Jokaisen paino, hyvinvointi ja kokemus siitä kaikesta on 100% jokaisen henkilökohtainen kokemus.. haluan kuitenkin kertoa tämän ehkä hölmöltä kuulostavan kommentin.. ehkä et tiennyt tätä.. sinun maailman kauneinta hymyä ja olemusta ihasteli kaikki silloin kouluaikoina.. me tytöt vähän kateellisina ja pojat wautsiwau mielellä.. ;)) ja nään itse edelleen sen kauneuden ja upean naisen sinussa. En mitään kiloja mitä pitäisi kadottaa.. vaan ihanan tavallisen arjen siellä upeissa maisemissa..
Toivonkin siis sydämestäni, että kipusi helpottavat.. näkisit joskus itsesi peilistä niin upeana kun me keskenkasvuiset koulukaverit sinut näimme ja et kuulisi yhtään tyhmää kommenttia siellä keneltäkään terveydenhuollon ihmiseltä.. kylän rouvalta tms..
Olet upea! Rehellinen ja aito.. pidä se ja nauti jokaisesta hetkestä kun mihinkään ei satu.. ja hei 2 koiranpentua yhtä aikaa – niinkuin olisi joulu joka päivä! Tiedän..
Pissat joka paikassa.. mutta halusin tällä viestillä kertoa, että kaikki kyllä järjestyy!
Terkuin, Emmi
Voi kiitos Emmi!!! Meillä oli kyllä hyviä kouluaikoja, tosin niistä tuntuu olevan ikuisuus!!! Paljon on vuosien mittaan tapahtunut, mutta ehkä se hymy ja olemus kuitenkin siellä jossain on, silloin kun ei ketuta… 😉 Ihanaa kevättä!!
Kyllä Mathiaksella on ihanaa, kun pääsee itse ajelemaan ja harjoittelemaan pellolla. Nuorelle tulee riippumattomuuden tunne. Pidän peukkuja ajokokeen takia.
Minun ensimmäinen ajoni 14-vuotiaana naapurin pojan mopolla päättyi 10 metrin päässä kukkapenkkiin. Leimukukat lakosivat. Siinä oli kurvi, enkä osannut käyttää käsijarrua. Sittemmin isä osti mopon ja pääsin hyvin kaveriksi sen kanssa. Siihen maailmanaikaan ei tarvittu mopokorttia. Suomalaisessa Tunturi-mopossa oli 1,5 hevosvoiman moottori. Isäkullalla oli myös tempperamenttinen hevonen, mutta pelkäsin sitä. Traktori oli paras. Se kun totteli minua aina. Isä istutti minut pellolla 9-vuotiaana traktorin pukille. Autonajokortin ajoin pikkuriikkisessä 5 000 asukkaan Vammalassa. Ei se ole sen kummempaa ajella Firenzessäkään ilman karttaa ja navigaattoria.