Jaan taas hieman heinäkuun lopun kuulumisia, vaikka kauheasti ei elämä ole siitä muuttunut mitä se oli viime kerralla. Olen yrittänyt kuitenkin ottaa iisimmin, levätä kun on siltä tuntunut, ja pitää itsestäni huolta.
Kävelyä, kuuntelua ja pysähtymistä
Olen ottanut tavaksi kävellä joka aamu ja ilta koirien kanssa puolen tunnin lenkin. Ennen kuuntelin aina äänikirjaa kävellessäni, mutta viime aikoina olen luopunut siitäkin. Yritän kuulla omia ajatuksiani, tai vaan luonnon ääniä samalla kun kävelen, katsellen kauniita maisemia, ja viimeisiään vetäviä auringonkukkia.
Olen tajunnut myös olevani luonteeltani suorittaja, joten olen pyrkinyt eroon ajatuksesta, että kaikkea tekemistä tarvitsee mitata. Niin olen jättänyt myös aktiivikellon ranteeseen ainoastaan aikaa näyttämään, enkä syynää kilometrejä, aikoja, poltettuja kaloreita jne. sekä yritän olla ottamatta stressiä kaikista niistä kirjoista, mitkä odottavat lukemista/kuuntelemista.
Olen myös maannut pihalla katsellen auringonnousua, oman pihan pääskyjen lentoharjoituksia, koirien leikkejä, ja keskittynyt vain hengittämään. Ja kuumimpaan aikaan päivästä olen nukkunut sisällä päiväunia, leikkinyt kissanpentujen kanssa maatilan puolella ja lukenut kirjaa sängyssä.
Aperitiivit Assisissa
Kävimme yhtenä maanantai-iltana Assisissa aperitiiveilla, kun Leolla oli vapaata töistä. En ole pariin vuoteen käynyt niin Assisissa kuin Perugian vanhassa kaupungissakaan, ja muutenkin olen poistunut omalta kylältä hyvin vähän. Nautin suunnattomasti maisemista, ja hiljaisesta Assisista, jossa ei ollut tavanomaista turistimäärää.
Sosiaalinen elämä
Yritin myös tehdä aloitteen Mathiaksen koulukavereiden perheiden kanssa, jos olisimme käyneet kylällä viime viikonloppuna järjestettävässä musiikki-iltamassa, tai vaikka uima-altaalla kimpassa. Sain pari epämääräistä vastausta, loput ei vastanneet viesteihini mitään. Ja syyn kaikkeen ymmärsin viikonlopun aikana, kun omalta kotisohvalta katselin poikien äitien whatsapp-ryhmään tulevia kuvia rannalta.
Mathiaksen luokalla on seitsemän poikaa, ja he tulevat ihan kivasti juttuun keskenään. Eli ilmeisesti se olen sitten minä, jota ei vaan haluta joukkoon mukaan, koska kuvien perusteella siellä rannalla oli kaikki muut kuusi poikaa perheineen. Meitä ei vaan oltu kutsuttu mukaan.
Meiltähän ajaa rannalle vajaa pari tuntia, eli mistään ex tempore matkasta tuskin oli kyse hotellivarauksineen jne. Tuntui kun suolaa olisi hierottu haavoihin, ja tunsin itseni ulkopuoliseksi ja ei hyväksytyksi. Ja eniten harmitti tietysti Mathiaksen puolesta, joka joutui ulkopuoliseksi hänkin.
Loppukesän suunnitelmat
Kesähän on täällä nyt kuumimmillaan ja suurimmalla osalla alkaa kesälomat elokuussa. Meillä ravintolassa taas on elokuu yleensä joulukuun kanssa kiireisin kuukausi, eli työtä on tiedossa. Mathiaksella on vielä viikon verran päiväleiriä aamupäivisin, ja sitten on viisi viikkoa kotona lomalla ennen kun koulut alkaa 13.9.
Me emme ole siis menossa Suomeen, vaikka itse sainkin jo toisen rokotteen ja green passkin on kourassa, mutta koronatartunnat sen kun lisääntyy, niin etten halua ottaa riskiä, että jäämme loukkuun Suomeen karanteeniin, jos koronan sattuisimme saamaan. Ja toiseksi meillä alkaa kotona isompi remontti, ja koko talo pitää tyhjentää, enkä voi Leoa jättää yksin hoitamaan kaikkea ravintolasta maatilaan, eläimiin ja vielä tyhjentämään kotiakin. Toivottavasti kuitenkin pääsemme Suomeen pian, eritoten on ikävä perhettä, sukulaisia ja ystäviä!
Sillä välin yritän elää päivän kerrallaan olemalla läsnä ja elää hetkessä. Sulkea tietyt ovet toivoen, että uudet ovet avautuvat niiden vanhojen tilalle. Yli vuosikymmenen verran olen istunut illat ja viikonloput yksin sohvalla, olisi todella uusien tuulien aika!
Oikein ihanaa elokuun alkua kaikille!!!
Hei Heidi,
Ihania kuvia ja söpöt kisulit ja koiruus!
Onpa kurjaa kuulla, ettei teitä kutsuttu mukaan rantareissulle. Oletko varma, ettei siinä ollut jotain väärinkäsitystä, kenties he olettivat teidän olevan liian kiireinen töitten ja eläinten takia…? Mitäpä, jos myöhemmin heidät tavatessanne ihan reippasti ja ystävällisesti sanot, että Sinä ja poikanne mielellänne tulisitte tulevaisuudessa tuollaisille retkille mukaan?
Itsekin olen ulkosuomalainen, tällä hetkellä Saksassa, ja minulle myös on ollut ihmeen vaikeaa löytää saksalaisia ystävättäriä. En tiedä oikein mistä johtuu, jotenkin vain kemiat harvoin kohtaavat. Kummallista kyllä, saksalaisisten miesten kanssa ei ole ollut tätä ongelmaa, vaan on useampi hyvä kaveri. Nykyään onneksi myös yksi hyvä ystävätär myös.
Varmaankin ikäkin noin ylipäänsä vaikuttaa – näin keski-ikäisenä kaikilla on jo yleensä omat perheet ja ystäväpiirit ja vain vähän aikaa ja/tai energiaa.
Aiemmin nuorempana esim Kanadassa asuessani minut otettiin heti osaksi isompaa paikallista ystäväpiiriä, heidän kanssaan olen vieläkin yhteydessä.
Käyvätkö sukulaisesi tai ystäväsi teillä kylässä? Sekin voisi tuoda mukavaa vaihtelua, ja nythän koronatilannekin siellä Italiassa sallisi?
Teillä on niin ihanan näköistä ja Sinä tunnut niin empaattiselta, herkältä ja kivalta ( sekä eläinrakkaalta) ihmiseltä, että minä ainakin tulisin ilomielin teille kyläilemään ja yhdessä puuhailemaan!
Hyvää kesänjatkoa!
Toivon todella, että joku reitti aukeaa, kyllä sulla on siihen voimia ja uskallusta.
Olen lukenut tätä tömän Korona-ajan, vaikuttaisi, että olet allapäin enemmän kuin vuosi sitten?
Kuvat ovat kauniita.
Kuvasi ovat todella kauniita. Mutta tulin surulliseksi puolestasi. Ei ole kaunista muista vanhemmista jättää teitä kutsumatta. Uusi ovi kyllä aukeaa, kun vanha menee kiinni. Toivon sinulle positiivisempää tulevaisuutta. Voimahalit Pirkko♥️
Kuvasi ovat aivan upeita! En ymmärrä tuollaista porukan ulkopuolelle jättämistä. Tulee kurja olo puolestasi. Ulkopuolisuus satuttaa paljon. Toivottavasti saat “omia ihmisiä”, jotka osaavat arvostaa sinua.