Hieman taas kuulumisia täältä kiireen ja väsymyksen keskeltä. Viime viikonloppunahan minulla oli tiedossa heinätöiden lisäksi kivaa ohjelmaa, piti mennä iltahevosvaellukselle ja illanistujaisiin tutun tallille. Mutta niinkuin yleensä, suunnitelmat menee aina mönkään.
Heinätyöt ja onnettomuus
Meillä on ollut heinätyöt meneillään jo yli viikon ajan, ja lauantaina aamupäivän minä olin heinähommissa, Leo kävi tukussa ja teki ravintolaan liittyviä juttuja.
Lounaan jälkeen Leo sitten lähti pellolle, itse meinasin ottaa tirsat, jos ei Leo olisi soittanut, että oli käynyt onnettomuus ja, että pitää soittaa ambulanssi. Lähdin juoksemaan pellolle tarkastamaan tilannetta. Leo oli tajuissaan, erittäin kalpea kasvoiltaan ja sanoi, että oli jäänyt traktorin alle. Kengännauha oli jäänyt traktorin renkaaseen kiinni ja vetänyt hänet sinne alle.
Loppujen lopuksi hän soitti itse ambulanssin, selitti miten traktori oli mennyt jalkojen päältä, ja ettei tuntenut niitä ollenkaan. Ambulanssi tuli viidessä minuutissa, sen jälkeen kaksi paloautoa, toinen ambulanssi ja poliisit, sekä puoli kauhuissaan olevasta naapurustosta. Leo lastattiin ambulanssiin, itse jäin selvittämään tilannetta poliisien ja palokunnan kanssa. Traktoria tsekattiin, että kaikki on kunnossa, siitä otettiin kuvia. Minun yhteystiedot otettiin ylös, maatila kun on minun nimissäni jne. Loppujen lopuksi lääkäri rauhoitteli, että hengenvaaraa ei ollut, mutta Leo vietäisiin kiireisesti sairaalaan kuvauksiin, koska jaloissa oli varmasti useampi murtuma ja luita poikki.
Kaverini, joka oli kuullut jo onnettomuudesta lähti viemään minua sairaalaan, Mathias jäi kavereiden kanssa puistoon. Odottelimme ensiavussa sillävälin, kun Leo magneettikuvattiin kaulasta alaspäin. Tulokset tulivat ja jopa ortopedin yllätykseksi murtumia tai poikenneita luita ei ollut. Ainoastaan sijoiltaan mennyt nilkka, rikki menneet nivelsiteet ja toisessa jalassa oli todella iso mustelma, jossa oli vaara että se menisi kuolioon. Verikokeet heitteli, ja munuaisten vajaatoimintaakin pelättiin. Niinpä Leo jäi sairaalaan muutamaksi päiväksi tarkkailuun, ja minä palasin kotiin.
Tietenkään en mennyt iltavaellukselle, vaan katsoimme kotona Mathiaksen kanssa euroviisuja. Yritin nukkua jotenkin yön, ja sunnuntai menikin sitten kodin ja sairaalan välillä vieden Leolle tavaroita. Tosin en päässyt osastolle sisään covid-rajoitteiden takia, eli en nähnyt Leoa ollenkaan. Mathias onneksi meni kavereidensa kanssa järjestettyyn metsäpäivään, missä oli lapsille kaikenlaista aktiiviteettiä, oli ainakin muuta ajateltavaa.
Kotiinpaluu
Maanantaina tein ja touhusin kaikenlaista, että aika kuluisi odotellessa. Ensin lääkärit sanoivat, että Leo olisi varmasti vielä pari päivää sairaalassa, mutta iltapäivällä osaston ylilääkäri lähettikin hänet kotiin, sängyistä kun oli pulaa. Niinpä hän tuli kotiin paranemaan. Edelleenkään ei pystynyt kävelemään, mutta onhan se toki kivempi olla kotona kuin sairaalassa.
Viikko onkin sitten mennyt enemmän ja vähemmän hommissa. Olen ollut todella väsynyt, en ole saanut nukuttua kunnolla, ja henkinen väsymys iski, kun Leo pääsi sairaalasta kotiin. Mutta en ole osannut olla tekemättä mitään, käynyt aivan ylikierroksilla, ja mennyt minuuttiaikataululla eteenpäin. Lisäksi tietenkin olen joutunut hoitamaan ravintolan juttuja omien töiden lisäksi, rauhoittelemaan ja lohduttelemaan anoppia. Omat menot peruin suosiolla kaikki, koska aamut on mennyt kainalosauvoja ja nilkkatukea hakien, sekä ajaen apteekin, omalääkärin,sairaalan ja laboratorion väliä. Joka aamu on ollut jotain.
Hevosen treenit on myös jäänyt tältä viikolta, samoin kun koirien lenkit, koska energiaa ei ole ollut suurempiin rutistuksiin, tuntui ettei jalat kanna. Nyt yritänkin ottaa viikonlopun rauhallisemmin, huomenna tosin on tiedossa tutun lapsen synttärit, ja aamulla menen laittamaan parin naapurintytön hiuksia konfirmaatiojuhlaa varten, mutta muuten yritän levätä.
Täytyy vielä mainita, että on ollut upeaa huomata, kuinka paljon apua on tarjottu. Sanonta, että hädässä ystävä tunnetaan, todellakin pitää paikkansa! Keskenjääneet heinätyöt saatiin apujoukkojen avulla valmiiksi, Mathias on ollut kaveriperheiden luona, niin että olen saanut enemmän aikaa muihin hommiin, ja työntekijätkin on hoitanut ravintolanpyörittämisen kiitettävästi.
Puhelin on piipannut ja soinut taukoamatta, ihmiset ovat olleet hyvin huolissaan, ja kyselleet vointia päivittäin. Toki juorujakin liikkui, jopa että Leo oli kuollut, jalat amputoitu, lonkka murtunut jne.
Toki tässä menee vielä tovi, ennenkuin Leo kävelee taas omin voimin ja palaa töihin, mutta pitäisi parantua kuitenkin kokonaan. Ainoa mikä on edelleen hieman kyseenalaista on jalkojen tunto, mikä ei ole palautunut, ja voi olla ettei palaudukaan, mutta se on pieni hinta siihen verrattuna mitä olisi voinut käydä.
Oikein mukavaa toukokuun loppua kaikille!!!
Hui kauhistus! Onni todellakin onnettomuudessa! Onneksi ei enempää murtumia ja mies hengissä. Voimia kovasti koko perheelle ja paranemisia miehellesi.
Tämmöiset asiat panevat mietimään elämää ja tärkeysjärjestystä. Kaikesta selviää yhdessä. Ja ihanaa kun on ystäviä! Itse asun Virossa ja ystävät ja ihanat naapurit ovat super ihanat! Paranemista miehellesi ja voimia koko perheelle.
Onpa ollut vastoinkäymisiä kerrakseen! Voimia kaikesta selviämiseen!! Pikaista toipumista Leolle!
Ihana kuulla, että yhteisöstä löytyy auttajia hädän hetkellä <3
Onpa nyt koittelemusta perheessä. Heidi, toivottovasti tästä seuraisi jotain hyvääkin poikii anopin kanssa jouhevampaa kannssakäymistä jatkossa…
Hei Paula, anopin kanssa tuskin poikii mitään, mutta ehkä Leo heräisi siihen, että elämä on muutakin kuin työntekoa…
Se todellakin on näin, että ystävän tuntee hädän tullessaan.
Toivottavasti Leo toipuu nopeasti ja täysin. Voimia teille!