Olo on haikea, ehkä jopa hieman surullinen. Meillä on lockdownin viimeinen päivä meneillään. Huomenna palaamme arkeen, ei toki samanlaiseen kuin ennen koronaa, mutta koronan ensimmäinen vaihe on ohi, ja aloitamme toisen vaiheen.
Ravintola ja paluu arkeen
Ravintolat ja kahvilat saavat aloittaa huomenna noutoruokapalvelun, muuten ne aukeavat vasta 1.6. jolloin asiakkaat voivat nauttia annoksensa paikanpäällä, ja silloinkin varmasti turvavälien kera. Mutta toukokuun ajan voimme siis valmistaa noutoruokaa, jos täältä keskeltä ei mitään kukaan haluaa ruokaa tulla noutamaan. Jokatapauksessa Leo on valmiuksissa, ja siten siis töissä joka päivä, niin lounaalla kuin illallisella.
Ja niin minä palaan yksinäisiin iltoihini, arkeen missä hoidan kaiken Leon ollessa töissä, kirjanpidon pariin ja yhteiselle ajalle perheen kesken voi taas sanoa hyvästit.
Yhteinen aika ja muutama valituksen sana
Mehän emme koskaan ole juuri viettänyt aikaa yhdessä, ravintolan työajat kun on sellaiset, ettei ne oikein anna periksi. Meillä ei ole koskaan ollut paria viikkoa pidempää lomaa, ei yhteisiä viikonloppuja tai juhlapyhiä, joulua lukuunottamatta. Joskus asiasta olen valittanut jollekin, ja saanut kuulla, että mitäs valitsin kokin, vielä ehtis vaihtamaan, ja että itse itselleni elämäni valitsen. Että turhaan siis valitan.
Enkä toki haluakaan valittaa, mutta tämä kahden kuukauden kotonaolo on ollut jotain, mihin en ole ennen tottunut; kodin askareiden, lapsen kasvatuksen ja eläintenhoidon jakamista, illallisia perheen kesken sekä yhteisiä iltoja sohvalla Tvtä katsoen. Vietimme jopa vappua ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!
Väkisinkin mietin mitä se elämä voisikaan olla, jos Leo olisi enemmän läsnä, jos hän tekisi jotain muuta työkseen, jos meillä olisi yhteistä aikaa. Ja sen takia oloni on haikea, koska tiedän ettei se ole mahdollista. Enkä myöskään haluaisi päästää irti näistä kuluneesta kahdesta kuukaudesta ja palata siihen yksinäiseen arkeen.
Uusi arki hevosten kanssa
Lisäksi olen itse ollut hyvin väsynyt, vaikka hevosten saaminen omaan pihaan oli haaveeni, niin se on ollut myös rankkaa. Tilanne on ollut kaikinpuolin uusi kaikille, ja se on vienyt voimia. Viikolla satoi, ja lannan lappaaminen sateessa vei kyllä alkuhohdon aika nopeasti. Lisäksi hevoset on laumoittuneet niin, että niitä on vaikea saada ulos tarhoistaan, hirveä hirnuaminen ja hulabaloo, ja kun sieltä tarhasta päästään pois, niin kaikkea säikytään. Mutta eiköhän sekin tästä, ajan ja kärsivällisyyden kanssa. Ratsaille en ole vielä uskaltanut.
Koronan toinen vaihe Italiassa
Muuten elo meillä jatkuu kotona, koulut on kiinni syyskuuhun asti, ja vieläkään ei ole lupa liikkua vapaasti. Hieman vapaammin kuitenkin; saamme liikkua kauemmas kuin 200m kotootamme, ruokaa saa hakea niin kaupasta kuin ravintoloista, ja saamme tavata sukulaisia sekä tyttö- ja poikaystäviä, mutta liikkuminen on sallittua vain meidän läänimme alueella. Ja edelleen joudumme pitämään mukanamme todistusta siitä miksi liikumme, ainakin 18.5 asti.
Silloin myös liikkeet ja kaupat avaavat ovensa, ja toivon myös että pääsisimme tenniskentälle pikkuhiljaa. Kampaajaa ja kauneudenhoitajaa joudun odottamaan kesäkuuhun, koska he saavat avata vasta ravintoloiden ja kahviloiden kanssa kesäkuun alussa.
Nyt yritän vaan nauttia kukkaloistosta ja hevosista, keskittyä maatilan kasvimaahan ja ravintolan pihahommiiin, niin että kesäkuussa on sitten kaikki valmiina, kun saamme ovemme auki.
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Jos et olisi rakastunut italialaiseen kokkiin, niin elämäsi olisi erilaista. Kukaan ei tiedä, olisiko parempaa vai huonompaa. Valittaa saa. Kaikki järjestyy. Kaikkea hyvää teille!
Kiitos, näinhän se on. Ja kyllä tämä taas tästä kun päästään arkeen ja rutiineihin, muutokset on aina välillä vaan vaikeita. Mukavaa kevättä sinne!