Kolmas karanteeniviikko on nyt takana, ja lopusta ei ole tietoa. Välillä tuntuu, kuin tämä olisi unta, mikä ei vaan lopu. Jokaikinen aamu sitä herää, ja sitten muistaa kaiken, ja suru iskee puseroon.
Surua ja alakuloa
Itse en ole niinkään ahdistunut, vaan nimenomaan surullinen. Surullinen niiden puolesta jotka ovat menehtyneet, jotka ovat menettäneet rakkaansa, ja niiden puolesta jotka elävät köyhyysrajan alapuolella eivätkä tiedä miten elämästä selviäisi. Olen surullinen myös hoitohenkilökunnan puolesta, ja ympäripyöreistä päivistä, joita he tekevät jo toista kuukautta.
Se etten saa mennä minnekään tai etten voi nähdä ketään, tuntuu tällä hetkellä pieneltä murheelta. Toisaalta oma elämänihän siinä suhteessa ei juuri eroa tästä karanteenista, täällähän minä olen yleensä muutenkin kotona, oman perheen kesken, tai yksin. Yhden käden sormilla voin nytkin laskea ystäväni ja tuttavani, jotka ovat ottaneet yhteyttä tämän reilun kuukauden aikana kysyäkseen, että miten voin/voimme, kun korona on täällä jyllännyt. Eli olen tottunut olemaan yksin, vaikka toki sekin surettaa. Onneksi on sentään ne muutamat ystävät.
Takatalvi
Tiistaina kävelytin Millaa ja alkoi sataa lunta. Lunta satoi koko tiistain, ja keskiviikkona heräsimme lumiseen talvimaisemaan. Kaksi päivää aikaisemmin olimme T-paidoissa pihalla, ja ilma oli kuin Suomen kesä. Maailma on todellakin muuttumassa!
Otimme ilon irti lumesta, sen verran kun sitä kesti. Ja yhden päivän ajan ajatukset olivat poissa koronasta, hymy huulilla ja sydän hitusen kevyempänä.
Sitten heräsin taas seuraavana päivänä migreeniin, ja sitä olen potenut nyt loppuviikon. Onneksi alkaa hieman helpottaa, ja kevätkin tuntuu taas palaavan takatalven jälkeen. Yritän selviytyä ulos haukkaamaan happea tänään, ja jos se mielikin hieman paranisi auringonpaisteen ja linnunlaulun myötä.
Lähetän voimia ja jaksamista oikein kovasti kaikille!
Hieno talvimaisema, vaikkakin odottamaton keskellä kaunista kevättä. Toivottavasti kasvit selviävät siitä! Meillä on ollut jopa +15 astetta ja nyt tulevalla viikolla on luvassa -3 astetta.
Täälläkin suru ja harmitus ovat voimakkaampia kuin pelko tai ahdistus. Jäin toisesta työstä lomautetuksi ja toisesta otin neljä viikkoa palkatonta vapaata, jotten joutuisi kohtaamaan ja koskettamaan montaa useita ihmisiä päivässä. Talous kärsii, mutta pärjätään me ilman minun tulojani. Paljon lämpimiä ajatuksia ja terveisiä hiukan pohjoisemmasta Keski-Euroopasta.
Tämä on todellakin kuin pahaa unta. Meillä täällä maalla on helpompi olla, hiljaista ja rauhallista ja onneksi on oma piha, jossa voi touhuilla. Meillä ei ole vielä liikkumiskieltoja, kuin vanhemmilla. Anopille viemme ruuat oven taakse ja meidän toinen kissa on hänellä kaverina. Kaikki kontaktit on vähentyneet, ainoastaan ruokaa ja apteekkiostoksia käydään hakemassa. Masentavaa ja lamaannuttavaa tämä kyllä on, kun on niin epävarmaa tuon meidän kausityömmekin kanssa.
Mutta onneksi on kevät tulossa, luonto elää kuten ennenkin. Pysykää terveenä!