Näin kesäpäivänseisauksena, jolloin Italiassa alkaa virallisesti kesä, pieni katsaus kevään kirjoihin, tv-sarjoihin ja elokuviin, joita katsoin, luin ja kuuntelin. Omat Top3 siis.
Elokuvat
Kolmantena oli Claire McCarthyn ohjaama The Color Room. Elokuva kertoo Clarice Cliffin elämästä, ja kuinka hänestä tuli keramiikkataitelija 1920-luvulla. Elokuva pohjautuu siis tositapahtumiin, ja oli todella mielenkiintoinen naisen asemasta ja noususta miesvaltaisella alalla, mikä oli hyvin perinteinen. Clarice aloitti aivan uuden tyylisuunnan keramiikallaan.
Toisena oli Mona Fastvoldin ohjaama The World to Come, missä eletään vuotta 1856 keskellä ei mitään Amerikassa. Elokuva kertoo kahden naisen ystävyydestä, ja rakkaudesta, päiväkirjan sivujen kautta. Elokuva on hidastempoinen, karu ja jotenkin kolkkokin, ja perustuu Jim Shepardin vuonna 2017 kirjoittamaan kirjaan.
Eniten kolahti kevään aikana katselluista elokuvista Tom McCarthyn ohjaama Stillwater. Elokuvassa isä lähtee Ranskaan auttamaan syytöntä tytärtään pois vankilasta. Elokuva sijoittuu upeaan, mutta myös vaaralliseen Marseilleen, ja rakkauskiemuroiltakaan ei leffassa säästytä. Hienot roolisuoritukset niin Matt Damonilta kuin Abigail Bresliniltä.
TV-sarjat
Kolmantena oli Netflixin psykologinen trilleri-sarja Anatomy of a Scandal. Parlamentarin perhe joutuu skandaalin keskelle, mitä puidaan oikeudessa. Tykkään näistä minisarjoista, jotka ei sido kovin moneksi tunniksi, ja tulee katsottua suht nopeasti. Tässä sarjassa toki myös juoni piti otteessaan loppuun asti, yllättävien juonenkäänteiden avulla.
Toisena oli This is US-sarjan viimeinen kausi. Olen tykännyt sarjasta kovin, ehkä se tosin tuli tiensä päähän, ja viimeinen kausi toi niin hymyn huulille kuin tipan silmäkulmaan.
Sarja mikä vei täysin mukanaan oli The Handmaid’s Tale, eli jo vanhempaa tuotantoa, mutta en ollut sitä jostain syystä aikaisemmin katsonut. Ja kevään aikana katsoinkin sitten kaikki 4 kautta, ja jään innolla odottamaan syyskuussa alkavaa 5.kautta. Genre ei ole yhtään minun, en tykkää yleensä mistään fantasiasta, hifistä tai dystopioista, mutta Elisabeth Mossin näytteleminen on jotain aivan käsittämätöntä, ja oikein liimauduin ruudun äärelle harva se päivä.
Kirjat
Kirjoista kolmannelle sijalle yltää Satu Rämön Hildur. Olen tykännyt Rämön aikaisemmistakin kirjoista, ja hänen kirjoitustyylistään, eikä tämäkään kirja pettänyt. Hildur on islantilainen rikosetsivä, joka työskentelee suomalaisen Jakobin kanssa selvittäen rikosvyyhtiä. Islantiin sijoittuvan dekkarisarjan ensimmäinen osa sai odottamaan jatkoa.
Toisena oli italialaisen Viola Ardonen Lasten juna. Koskettava tarina Italiasta fasisimin jälkeen, köyhästä etelästä, mistä lähetettiin lapset etsimään parempaa elämää pohjoiseen lasten junalla.
Kirjoista eniten säväytti Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani. Kirjan kieli on kaunista, kevyttä ja soljuvaa. Se kertoo 1800-luvun taitteessa syntyneestä Almasta ja hänen intohimostaan kasvitieteeseen. Kuuntelin tämän teoksen, enkä olisi halunnut sen loppuvan ollenkaan.