Olin päättänyt, että kirjoitan hevoskurssista siinä vaiheessa kun olen saanut todistuksen käteen, mutta Italia ei aina toimi niinkuin toivoisi. Edelleen siis odottelen viime keväällä käydyn kurssin todistusta, yhden todistuksen kyllä jo sain, mutta valitettavasti siinä on nimeni kirjoitettu väärin. Onneksi en kuitenkaan todistusta silleen tarvitse mihinkään, ainakaan vielä, vaan lähdin kurssille ihan omasta mielenkiinnosta ja seikkailunhalusta.
Kurssin teoriaosuus
Tammikuussa, kun Umbria oli täydessä lockdownissa, tuttavani Camilla otti minuun yhteyttä että he ovat järjestämässä hevosopaskurssia, jos minua kiinnostaa osallistua. Vastasin heti että osallistun, vaikken oikeastaan edes tiennyt mikä se sellainen hevosopas on. Maastoiluun liittyvää arvelin, ja itsehän en ole juuri maastoillut hevoseni kanssa ollenkaan, vaan olen ollut pikemminkin klassinen kouluratsastaja kentällä, mutta tykkään heittäytyä haasteisiin ja oppia uutta.
Helmikuun alussa oli ensin kolmen päivän teoriatunnit zoomin välityksellä, ja kun näin ohjelman pieni epäilys jo kävi, että onkohan minusta tähän. Teoriaosuus sisälsi yleistä tietoa maastoilusta hevosen kanssa, varusteista, hevosen kunnosta ja koulutuksesta, sekä kengityksestä. Eläinlääkäri piti luennon hevosen ensiavusta, ja lääkäri ihmisten ensiavusta, koska ainahan voi jotain sattua, ja oppaana meidän pitäisi pysyä rauhallisina ja osata toimia.
Kurssiin kuului myös liikennesääntöjen lakipykälät ja karttaoppia. Meidän piti osata suunnitella turvallinen reitti, laskea kuljettujen kilometrien määrä ja aika, mikä niihin menisi maastosta riippuen.
Teoriaosuuden jälkeen kävin Camillan luona ennen näyttökokeita kokeilemassa hevosta jolla ne tekisin. En ollut koskaan aikaisemmin ratsastanut lännensatulalla, enkä tiennyt miten se edes laitetaan. Aikamoisena altavastaajana lähdin kurssille, missä muut oli kaikki omilla hevosillaan ja nimenomaan pohjana lännenratsastus. Minä siis hevosella, jolla en ollut koskaan ratsastanut, paikassa missä en todellakaan tuntenut maastoja, toisin kun muut, ja kaikki muukin oli ihan uutta.
Kurssin näyttökokeet
Näyttökokeet olivat pari viikkoa teoriaosuuden jälkeen. Perjantaina kävimme maastoa läpi, tutkimme karttoja, kokeilimme hevosia, saimme oppitunnin myös ratsastuksenopetuksesta, koska todistukseen kuuluu myös ratsastustuntien antaminen.
Lauantaina oli sitten se itse maastovaellus. Lähdimme matkaan heti aamusta, ja yksi vuorollaan meistä kurssilaisista, joita oli viisi, veti reilun tunnin verran ryhmää. Siinä piti osata pitää ryhmä kasassa, jutella niitä näitä, sekä valita sopivin ja turvallisin reitti.
Pysähdyimme lounaalle eväiden kanssa, ja tietenkin piti osata myös antaa tauko hevosille, miten ne sidotaan turvallisesti, veden kannot ja turhan painon ja suitsien poistaminen, sekä satuloiden höllentäminen. Päivä loppui illansuussa, olimme varmasti kaikki väsyneitä, mutta tyytyväisiä, kukaan ei tippunut, hevoset pysyivät rauhallisina ja kaikki meni hyvin.
Sunnuntaina oli teoriaosuuden kirjallinen koe, ja ratsastustunnin näyttökoe kentällä. Meillä oli alkeisratsastajana pieni tyttö, joka ei ollut koskaan ollut hevosen selässä, eli pidimme hänelle yksi kerrallaan ihan ensimmäistä talutustuntia, miten lasten kanssa toimitaan, selätetään mahdolliset pelot, miten hevosta kohdellaan, mihin voi koskea, ja mihin ei jne.
Mathias taas oli meillä hieman kokeneempana ratsastajana, jonka kanssa kävimme enemmän läpi istuntaa sekä käynnin, ravin ja laukan.
Kurssi meni läpi kaikilta kurssilaiselta. Muut ovat myös saaneet todistuksensa, itse siis vielä sitä odottelen, näin puoli vuotta kurssin käymisen jälkeen. Italiassa ei pidetä kiirettä, kyllä se sieltä kuulemma tulee vielä.
Oma talliprojekti
Mutta tosiaan kiirettähän minulla ei todistuksen kanssa ole, koska oma talliprojektini etenee hyvin hitaasti. Olemme saaneet kesän aikana sentään kentän valmiiksi, ja nyt odottelemme rakennuslupaa tallille.
Talli tulee olemaan pieni neljän hevosen kivitalli, missä on satulahuone ja vesiboksi, sekä jokaisesta boksista on suora yhteys tarhaan, mihin hevonen voi siis mennä oman mielensä mukaan, mutta saan ne kuitenkin sisään ilmojen vaatiessa.
Ulkonahan meillä tällähetkellä on paikkoja kolmelle hevoselle, eli jokaiselle on oma tarhansa katoksineen, yksi hevosista on minun ja kaksi on ylläpidossa. Tulevaisuuden suunnitelmat on hieman auki, mitä tallin kanssa teen. Pidänkö talutusratsastusta ravintolan asiakkaille, tai jopa alkeistunteja, jolloin minun pitäisi hankkia pari rauhallista ratsua, vai pidänkö tallin vaan ylläpitotallina yksityisille hevosille, jolloin oma työmääräni pysyy pienempänä. Saa nähdä…
Tarkoituksena on kuitenkin ostaa rauhallisempi hevonen, jolla Mathias voisi ratsastaa, ja toki itsekin, jos ei Sognadorista enää ratsuksi ole metabolisen oireyhtymänsä (ja kusipäisen luonteensa) takia. Treenit sen kanssa jatkuvat edelleen maastakäsin, ja itsekin toki olen vielä kuntoutuksen kourissa, eli treenaamme kummatkin tähdäten päivään tulevaisuudessa, kun olemme kummatkin valmiina. Jos olemme…
Kuulostaapa haastavalta! Itse olen muutamalla alkeistunnilla käynyt, joten olen ratsastamisen kanssa täysi noviisi. Muutamilla reissuilla olisi ollut mahdollista lähteä tutkimaan aluetta hevosen selässä ja olen jälkikäteen miettinyt, että se varmasti olisi ollut upea kokemus.
Wau, hieno kokemus varmasti tuo kurssi. Entisenä heppatyttönä iski pieni kateus, pitää kyllä joskus taas päästä hevosen selkään! Ihanan tunnelmallinen tuo postauksen ensimmäinen kuva, jossa näkyy hepat ja vuoret taustalla.
Juu täällä on kyllä upeat maastot, vielä kun mulla olisi hevonen joka ei pelkää kaikkea… 😉